KOMMENTTI: Yhdysvallat saamassa uuden suosikkipojan
Michael Phelpsiltä kenties odotettiin paljon, mutta Lontoon olympialaisten Aquatics Centren yleisö sai haluamansa kuitenkin toiselta yhdysvaltalaisuimarilta.
Aquatics Centren yleisö ei kenties saanut Michael Phelpsiltä mitä halusi, ennätyksiä ja kultamitalisateen jatkumista, mutta mestariksi ylivoimaisesti uinut Ryan Lochte todisti myös osaavansa ottaa yleisönsä. Vielä urheilijaesittelyssä yleisö palkitsi Phelpsin Lochtea suuremmilla kannustuksilla, mutta maalissa tilanne oli jo toinen.
Lochte oli 400 metrin sekauintifinaalissa ylivoimainen eikä odotettua kaksinkamppailua Phelpsin kanssa nähty. Viimeistään viimeiselle osuudelle käännyttäessä yleisö nosti desibeliä jättimäisessä, kuumassa hallissa. Kisojen aikana 28 vuotta täyttävä Lochte nappasi villisti huutaneen yleisön edessä neljännen olympiakultansa.
Lochten mitalimäärä ei tietenkään ole vielä juuri mitään, jos verrataan kaikkien aikojen olympiaurheilijaan Phelpsiin. Pekingissä neljä vuotta sitten kaiken vieneellä Phelpsillä on kasassa 14 olympiakultaa, viisi enemmän kuin kellään muulla urheilijalla.
Mutta neljän vuoden takaista show'ta ei näillä näkymin tulla Lontoossa näkemään. Tulevat uintipäivät näyttävät kuinka lauantaina neljänneksi jätetyn Phelpsin kisat tästä jatkuvat. Jos ne eivät jatku suotuisasti, näkynee yleisön joukossa yhä enemmän Go Ryan -kylttejä. Yhdysvaltalaiskannattajat ovat saamassa uuden suosikkipojan hymyilevästä Ryan Lochtesta.
Mutta vielä siihen olympialaisten uima-areenan tunnelmaan. Ei 17 500 katsojaa vetävässä hallissa kuitenkaan pelkkiä Yhdysvaltojen kannattajia lauantai-iltana ollut. Kiinalainen Yang Sun ui olympiaennätyksen ja keräsi samalla raikuvat suosionosoitukset. Ja mikä yleisön sytytti kunnolla? Se oli maailmanennätys, jonka Kiinan Ye Shiwen ui naisten 400 metrin sekauintifinaalissa.
