Ratsastus |

Kontio EM-estefinaaliin - ”Mitaliin on hyvät mahdollisuudet”

Anna-Julia Kontio kilpailee nyt viimeistä kauttaan esteratsatuksen nuorten EM-kisoissa. Sunnuntaina suomalaisella on mahdollisuus virheettömällä suorituksella jopa mitaleille.

Kuva: YLE

Suomalainen Anna-Julia Kontio eteni esteratsastuksen nuorten EM-kisojen finaaliin ruunallaan Le Prestige St Lois de Hus. Kontio, 21, selvitti perjantaina kolmannen karsintaradan virheettömästi ja ennen finaalia suomalainen on kuudentena.

- Pääsen lähtemään sunnuntaina ihan hyvältä sijalta, ja jos teen silloin myös nollaa, niin mitaliin on hyvät mahdollisuudet, Kontio arvioi ratsastajainliiton tiedotteessa.

Kontio harjoittelee ja työskentelee Sveitsissä, ja sieltä hän on myös saanut 13-vuotiaan ranskalaisruunan kisakäyttöönsä. Hevonen on ollut Kontiolla vasta kolme kuukautta, joten suomalaisella on vielä hieman totuteltavaa ratsunsa kanssa.

- Hevonen tuntui tänään kaikin puolin hyvälle. Eiliset pudotukset olivat omia mokiani. Kun se huomaa että minä taistelen, sekin taistelee. Eilen olin turhan rento ja sekään ei tsempannut, Kontio arvioi.

EM-kisat jatkuvat sunnuntaina kaksiosaisella finaalilla. Mestaruuksista kilpaili alun alkaen 74 ratsukkoa ja finaaliin pääsi mukaan 30 parasta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ratsastus

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä