Nelinkertainen maailmanmestari ja nyt myös olympiavoittaja, Brittney Reese, voisi olla tällä hetkellä huippukoripalloilija, ellei hänen äitinsä olisi päättänyt toisin. Aikoinaan opiskelemaan lähtiessään Reese sai stipendin koripalloon, ja hän pelasi sekä Missisipin kunnallisen collegen että yliopiston joukkueen riveissä. Tuolloin hän päätti lopettaa kahdeksi vuodeksi yleisurheilun kokonaan.

- Lopulta minun piti tehdä lajivalinta koripallon ja yleisurheilun välillä. Minulla olisi ollut useita stipendejä koripalloon, mutta äitini sanoi minulle, että minun kannattaa jatkaa yleisurheilua. Ja äiti tietää parhaiten, joten niin tein, 25-vuotias Reese naurahti eikä ole katunut päätöstään, vaikka ei välttämättä aina saakaan sitä tunnustusta, minkä ansaitsisi.

- Yleisurheilun kenttälajit eivät mielestäni saa tarpeeksi tunnustusta, eikä kyse ei pelkästään minusta tai pituushypystä, vaan kenttälajeista ylipäätään. Pikkuhiljaa Yhdysvalloissakin tähän on saatu hieman muutosta.

Kultamitali kotikaupungille

Reesellä on arvokisamitaleita vaikka muille jakaa, mutta olympiakullan tavoitteleminen on ajanut häntä vimmatusti eteenpäin. Hän ei kuitenkaan halunnut voittaa mitaliaan vain itselleen, vaan myös kotikaupunkinsa Gulfportin asukkaille. Vuonna 2005 hurrikaani Katrina tuhosi kaupungin lähes kokonaan.

- Olin musertunut tapahtumasta ja itkin koko matkan, kun palasimme kotiin. Kotini oli tulva-alueella. Meillä ei ollut vettä sisällä talossa, mutta katto oli romahtanut. Jouduimme olemaan ilman kotia kahden kuukauden ajan ja asuimme väliaikaisissa taloissa ja asuntovaunuissa. Se oli minulle rankkaa aikaa ja osoitti, miten siunattu sitä onkaan, kun on sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin esimerkiksi kuumaa vettä, Reese kertoi.

- Olen saanut paljon tukea paikallisilta asukkailta ja siksi halusin tulla tänne voittamaan. Kotikaupunkini on nyt uudelleen rakennettu, ja minusta loistavaa, että pystyn nyt tuomaan jotain takaisin ja osoittaa, että voimme tehdä tämän yhdessä.

Felixin kannustaminen pilasi ensimmäisen hypyn

Reese loukkasi nilkkaansa Yhdysvaltain karsinnoissa, ja hänellä oli vaikeuksia Lontoon karsinnassakin. Hän onnistui loikkaamaan finaaliin oikeuttavan tuloksen vasta viimeisellä hypyllään.

- En edes tiedä, miksi minulla oli vaikeuksia karsinnassa. Tein pieniä virheitä, ja ne olisivat voineet pudottaa minut finaalista, hän päivitteli.

Loppukilpailussa hänen ensimmäinen hyppynsä meni myös piloille, mutta siihen löytyi selvä syy: yhdysvaltalainen Allyson Felix taisteli samaan aikaan 200 metrin finaalissa.

- En kiinnittänyt hyppyyni tarpeeksi huomiota, koska huusin Allysonille. Kun huomasin, että hyppyaikaa oli kovin vähän, minulle tuli kiire, Reese naurahti.

- Epäonnistuttuani ensimmäisen hyppyni tiesin, että minun tarvitsee vain rauhoittua, niin voittaisin.

"Tämä on vasta alkua"

Naisten pituusfinaali oli varsin kovatasoinen, sillä voitto irtosi kauden toiseksi kovimmalla hypyllä, 712. Hopealle hypännyt Venäjän Jelena Sokolova jäi Reesestä lopulta vain 5 senttiä.

- Minusta voittohyppyni ei näyttänyt niin pitkältä, mutta olin innoissani, kun näin lukemat taululla. Jelenan hyppy pelästytti minua vähän, koska tiesin, että kuka tahansa finalisteista voi hypätä seitsemän metriä. Mutta tunne hypyn jälkeen oli mahtava, ja onneksi se kesti pisimpänä loppuun asti.

Reese myönsi, että voitto oli hänelle helpotus, mutta ei omien sanojensa mukaan tuntenut paineita. Hän tiesi, mitä hänen piti tehdä voittaakseen.

- Maailmanmestaruudet ovat tietenkin hienoja, mutta tätä olen halunnut ja tätä varten olen harjoitellut neljä vuotta. Se, että olen tämän saavuttanut, on kunnia. Mutta minusta tämä on vasta alkua.