Korismaajoukkueen EM-karsintavastuksilta myrskyvaroituksia
Suomen miesten koripallomaajoukkueen tuleva EM-karsintavastus Belgia on kovassa vireessä.
Suomen koripallomaajoukkueen tulevan EM-karsintavastuksen Belgian otteet eivät viilene. Susijengin vieraaksi Helsingin Jäähalliin 24. elokuuta saapuvat belgialaiset ottivat valmistavissa maaotteluissaan kaksi voittoa Hollannista, joista ensimmäinen kirjattiin murskalukemin 103-47.
Belgia lasketteli Hollantia vastaan pelatun tuplamaaottelun ensimmäisessä osassa karkuun heti ylösheiton jälkeen. Puoliajalla se johti jo tyrmäävästi 56-26.
Peräti 11 belgialaista merkkautti pisteitä tililleen. Heistä paras oli parimetrinen laituri Pierre Antoine Gillet (18). Kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät myös Wen Mukubu (13), Maxime De Zeeuw (12) sekä 11 pistettä mieheen heittäneet Jonathan Tabu ja espanjalaista Estudiantes Madridia edustanut sentteri Yannick Driesen.
Murskavoiton jälkeen toinen Hollanti-ottelu oli Belgialle huomattavasti vaikeampi, mutta aiemmin valmistautumisjaksonsa aikana mm. Ranskan ja Ison-Britannian olympiajoukkueet nitistänyt Belgia rutisti silti 79-76-voiton säilyttäen kesän puhtaan maaottelutilinsä.
Belgian vaarallisuudesta kertoo paljon se, että tällä kertaa voiton takuumiehinä häärivät aivan toiset miehet kuin ensimmäisessä Hollanti-kohtaamisessa. Takamies Sam Van Rossom nakutti 14 ja hänen takakentän aisaparinsa Guy Muya 12 pistettä.
Gortat hirmuvedossa
Myös Puola on esiintynyt NBA-tähtensä Marcin Gortatin johdolla vahvasti. Belgian ja Suomen ohella EM-karsintalohkon E ennakkosuosikkeihin nostettu Puola poimi isännöimässään Sopotin turnauksessa tililleen kaksi voittoa ja yhden tappion. Puolalaisten hahmo turnauksessa oli 211-senttinen NBA-tähti Marcin Gortat.
Puola kärsi turnauksen avausottelussa 69-75-tappion Montenegrolle siitä huolimatta, että Gortat paukutti tilastopaperiin hurjat 27 pisteen ja 11 levypallon tehot.
Tappiostaan ärsyyntyneenä puolalaiset viimeistelivät turnauksen voittamalla ensin Latvian 99-74 ja perään Italian 66-62. Gortat rymisteli Latvian korin alla 24 pistettä ja peräti 15 levypalloa. Italia-pelissä Puolan tehomies oli 21 pistettä heittänyt Michal Ignerski. Gortat raatoi täydet 40 minuuttia, nosteli yhdeksän pistettä, kauhoi kahdeksan levypalloa ja torjui kolme italialaisheittoa.
EM-karsintaotteluihin myyty 8000 lippua
Suomen EM-karsintaottelut lohkossa E käynnistyvät ensi viikon perjantaina 17.8., jolloin vastaan asettuu Helsingin Jäähallin parketilla Albania.
Muut kotiottelut pelataan Helsingin Jäähallissa 24.8. Belgiaa, 5.9. Puolaa ja 11.9. Sveitsiä vastaan. Kaikki ottelut käynnistyvät klo 19.
Suomen kotiotteluihin on tähän mennessä myyty yhteensä yli 8000 pääsylippua.
