Korismaajoukkueen seuraava EM-karsintavastustaja pääsi voiton makuun
Marcin Gortat oli isossa roolissa avausvoitossa. Suomi kohtaa Puolan tiistai-iltana vieraskentällä.
Puola otti avausvoittonsa koripallon EM-karsintojen toisessa ottelussaan. NBA-pelaaja Marcin Gortatin johdolla puolalalaiset kaatoivat Sveitsin Fribourgissa 80-66.
Puola hävisi avausottelunsa yllättäen Belgiaa vastaan, mutta pelasi vahvan toisen ottelun. Puola nykäisi kahdeksan pisteen johdon kolmannen jakson alussa ja piti asemansa aina ottelun loppuun.
Gortat upotti 17 pistettä ja lapioi 11 levypalloa.
– Emme pelanneet hyvin ensimmäisessä kotiottelussamme Belgiaa vastaan ja olen onnellinen siitä, miten vastasimme takaiskuun. Kaikki taistelivat hyvin ja penkiltä tulleet pelaajat lisäsivät intensiteettiämme, Gortat sanoi ottelun tauottua.
Puola ja Suomi kohtaavat Koszalinissa tiistai-iltana kello 21.15 Suomen aikaa.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Sammelvuo tyytyväinen Tšekki-otteluiden antiin
Suomen lentopallomaajoukkue kärsi niukan tappion Tšekille harjoitusmaaottelussa. Kotijoukkue vei Odolena Vodassa pelatun ottelun 3-1 (25-23, 26-24, 19-25, 25-23).
Suomen korisnaiset hätää kärsimässä
Espanja ryöpytti Suomen naisia torstaina pelatussa koripallomaaottelussa. Suomi oli hätää kärsimässä heti avausminuuteista lähtien.
Lapuan Haanpää korisliigan vuoden pelaaja
Koripallokauden parhaat palkittiin torstaina. Samuel Haanpää valittiin miesten liigan vuoden pelaajaksi, Niina Laaksonen sai saman kunnian naisten puolella.
USA tuleviin olympialaisiin tutun valmentajan johdolla
Mike Krzyzewski valmentaa Yhdysvaltain miesten koripallomaajoukkuetta myös vuoden 2016 olympialaisissa.
KS: KTP-Basketin valmennustiimille jatkosopimukset
Loimaan Bisonsille Korisliigan finaaleissa niukasti hävinnyt kotkalaisseura jatkaa tutussa valmennuksessa.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Oklahoman tornado järkytti - NBA-supertähti lahjoitti miljoonan
Kevin Durant järkyttyi Oklahomaan iskeneen tornadon tekemistä tuhoista. Durant on vakuuttunut, että kaupunki nousee nopeasti jaloilleen.
Slovenian ”suomalaisjoukkueelle” jälleen hopeaa – Salin heitti 14 pistettä
Sasu Salinin, Teemu Rannikon ja Emir Sulejmanovićin Olimpija Ljubljana päätyi Slovenian koripalloliigassa hopealle.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Saksan mestari Tiina Sten: ”Meillä on paras maajoukkue aikoihin”
Saksan koripallomestaruuden TSV Wasserburgissa voittanut Tiina Sten liittyi Suomen naisten maajoukkueen vahvuuteen Espanjan leirillä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.