Koripallo |

Korismiehet murskasivat Albanian

Suomi aloitti koripallon EM-karsinnat murskaavalla kotivoitolla Albaniasta. Loppulukemat 112-77 vastaavat joukkueiden tasoeroa.

Petteri Koponen
Petteri Koponen kuritti Albaniaa 29 pisteen verran. Kuva: Lehtikuva

Suomen startti oli terävä, eikä Albania saanut ensi minuuteilla yhtään ylimääräistä tilaa. Hyökkäyspäässä suomalaiset onnistuivat mainiosti, ja avausneljänneksellä Susijengi pussitti peräti 37 pistettä, joista 14 syntyi Petteri Koposen kädestä.

Kotijoukkueen vahva alkurynnistys hämmensi Albanian pahemman kerran. Joukkueen pelinrakentelu oli lähinnä korkeiden puolenvaihtojen varassa, eikä suomalaisilla ollut suuria vaikeuksia pitää vastustaa poissa heittopaikoista.

Ottelun alussa Suomi takoi vakuttavan pistepyrähdyksen lähinnä hienosti luistavan kaukoheittopelin ansiosta. Toiselle neljännekselle Suomi siirsi hyökkäyspeliään lähemmäs koria, ja pistetahti rauhoittui.

Myös Albania sai ottelun edetessä hiukan paremmin otetta pallosta. Etenkin sentteri Endrit Hysenagolli pääsi nostelemaan muutamia helppoja pisteitä korin alustasta.

Suomi ei antanut vieraiden nousta parketista, vaan tauolle mentiin Suomen 61-30-johdossa. Koposen pistepotti 20 minutissa oli 19. Peräti yhdeksän suomalaispelaajaa pääsi pisteille ensimmäisellä puolikkaalla.

Toinen jakso

Toisella puoliskolla Suomi hölläsi hieman jalkaa kaasulta, ja Albania sai muutamia helppoja heittoja. Päävalmentaja Henrik Dettmann ei tätä katsonut hyvällä, vaan ripitti aikalisällä pelaajiaan puolustusasenteesta.

Suomalaiset kierrättivät palloa hyökkäyspäässä ajoittain näyttävästi, mutta ero ei juuri kasvanut vaan pysyi 30 pisteen tietämissä.

Suomi kierrätti pelin edetessä pelaajistoaan tasaisesti, ja maajoukkueessa harvemmin esiintyneet pelimiehet saivat vastuuta. Kolmannella jaksolla etenkin Ville Kaunisto esiintyi edukseen, ja nousi joukkueen ykkösmieheksi levypalloissa (7).

Avausneljänneksen jälkeen aavistuksen rauhoittuneen Koposen ohella muun muassa Shawn Huff pelasi pirteästi. Energinen laituri piti Albanian pelintekijä Erkand Karajta kurissa ja heitti siinä sivussa 19 pistettä.

Albanian paras pistemies oli laituri Gerti Shima, joka sai kasaan 23 pistettä. Koposen piistepotti kasvoi ottelussa 29:ään, mikä on takamiehen maaotteluennätys.

Suomi piti vastustajan loppuun saakka matossa, ja 40 minuutin pelin jälkeen Helsingin jäähallin tulostaululla olleet lukemat 112-77 kertovat kaiken oleellisen joukkueiden tasoerosta.

Tuoreimmat aiheesta: Koripallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä