Koripallo |

Korisnaiset kellistivät huippumaan

Suomen naisten koripallomaajoukkue otti maukkaan voiton kesän ensimmäisessä kotimaaottelussaan.

Suomen aggressiivisen puolustuspelin ja nopeiden hyökkäysten edessä kaatui koripallon mahtimaa Liettua. Suomalaisvoitto viime kesän EM-kisojen seiskasta kirjattiin 85-65 (46-36).

Voitto on Suomelle kaikkien aikojen suurin Liettuasta naisten maaottelussa. Edellinen ennätys oli yhdeksän pisteen voitto vuodelta 1996, jolloin Suomi voitti Anja Suomalaisen 26 pisteen siivittämän 102-93.

Tällä erää Suomi ei tarvinnut yksittäisiä sankarisuorituksia, vaan voitto tuli nimenomaan tasapainoisella joukkue-esityksellä. Siitä iloitsi mm. kesän ensimmäisen maaottelunsa pelannut, Espanjan kakkosliigan korikuningattaruuden voittanut Heta Korpivaara.

- On ollut aivan mahtavaa tulla tällaiseen joukkueeseen mukaan. Fiilis joukkueessa on hieno ja kaikki tuntuvat olevan samalla sivulla ja jokainen laittaa itsensä täysillä peliin, kehui keskiviikkona maajoukkuevahvuuteen ansaitun lomansa jälkeen palannut Korpivaara.

- Puolustuksessamme on kova intensiteetti, joka vaatii kaikilta paljon. Kun jokainen pistää 110 prosenttia likoon, niin homma toimii. Se on meidän aseemme isompia ja kokeneempia maita vastaan. Tänään pelasimme todella hyvän pelin ja tuli 20 pisteen voitto Liettuasta, Korpivaara jatkoi.

Suomen tilastollisesti tehokkaimmat pelaajat olivat konkari Taru Tuukkanen (14/9), Tiina Sten (14/7) ja Korpivaara (14/3). Onnistujien kaarti oli kuitenkin yhtä laaja ja tasainen kuin parhaiden korintekijöiden joukko.

Pohjois-Carolinan yliopistossa opiskeleva Krista Gross esitti väkevää puolustuspeliä ja Dionne Pounds nakutti tehokkaasti 13 pistettä 16 peliminuutissaan. Nuorisokaartista urheilullinen Emmi Leino pelasi konkarin ottein ja Evita Iiskola juoksi kenttää kepeällä jalalla.

- Upea voitto ja olen iloinen jokaisen pelaajan puolesta. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä ottelu ei ole kesän kohokohtamme, vaan valmistava ottelu muiden joukossa. Jonkinlaisen myrskyvaroituksen me varmasti kuitenkin annoimme, pohdiskeli maajoukkueen tuore päävalmentaja Anton Mirolybov.

Suomi kohtaa Liettuan toistamiseen lauantaina. Ottelu käynnistyy klo 18 Pasilan Urheiluhallissa.

Tuoreimmat aiheesta: Koripallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä