Korisnaisille PM-hopeaa, Ruotsin rutiini liikaa
Ruotsi voitti Suomen PM-kisojen päätöspäivänä 77-68. Taru Tuukkanen valittiin kisojen All Star - viisikkoon.
Suomen naisten maajoukkue päätti Oslossa pelattavat PM-kisat tiukan finaaliottelun jälkeen hopeamitaleille. Rutinoituneempi Ruotsi vei neljännen jakson hermopelillään ottelun nimiinsä 77–68 (37–39).
Suomen joukkueesta kisojen All Star-viisikkoon valittiin Taru Tuukkanen.
Ruotsi kiskaisi ratkaisevan eron päätösjakson alussa, jolloin Suomi tipahti 52–54-tappioasemasta kolmessa minuutissa 11 pisteen takaa-ajoasemaan (56–67). Ottelun viimeisillä minuuteilla Ruotsi onnistui jäädyttämään johtonsa ja pääsi lopulta juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta Oslon Rykkinnhallenin parketilla.
- Ruotsi osoitti pelin lopussa, että heillä on aika paljon rutiinia kovista peleistä. Otteissamme näkyi myös jonkin verran väsymys, vaikka tämä tappio ei missään nimessä mene sen piikkiin, kuittasi Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov.
Ruotsi sai otteluun murska-alun juoksemalla kolmessa minuutissa 14-4-johtoon. Alkuminuuttien jälkeen Suomi kuitenkin hallitsi kenttää aina kolmannen jakson puoleenväliin asti.
- Taisimme ihan pelin alussa kunnioittaa liikaa Ruotsia, jolla on joukkueessaan aika kovan luokan pelaajia. Heti, kun saimme pelin juonesta kiinni ja pystyimme toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaamme, näytimme parhaimmillaan todella hyvältä, Mirolybov kehui.
Suomen tehopelaajana kunnostautui jälleen kerran Taru Tuukkanen (18/11), joka taisteli hartiavoimin päätä pidempien ruotsalaissenttereiden keskuudessa. Tiina Sten (15/3) pelasi puolestaan kesän parhaan maaottelunsa.
Tuukkanen valittiin myös kisojen All Star-viisikkoon, eikä suotta: sentteri urakoi neljässä ottelussa 20,3 pistettä, 10,3 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,0 riistoa ottelua kohden.
Suomi keräsi neljästä ottelustaan kolme voittoa. Kisojen kolmena ensimmäisenä päivänä joukkue kaatoi Tanskan, Norjan ja Islannin.
Suomi jatkaa valmistautumistaan kesä- ja heinäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin kohtaamalla 1.-2. kesäkuuta pelattavissa tuplamaaotteluissa Liettuan.
Yle Urheilu
