Korpela: Nyt pitää viimeistään lähteä irtoamaan
Moukarinheittäjä Merja Korpelalta vaaditaan lisänäyttöä olympiavalintaan sunnuntaihin mennessä. Soinin Sisun heittäjän mielestä esteitä kunnon kiskaisuun ei ole.
Korpela on rikkonut Lontoon olympiakisoihin vaadittavan B-rajan 69.00, mutta tästä on kulunut aikaa jo yli vuosi. Tällä kaudella Korpela ei ole päässyt vastaaviin lukemiin, sillä hänen kauden parhaansa on kantanut 67.29.
- Tämä on ollut vähän rikkonainen vuosi, enkä ole päässyt tekemään sitä treeniä, mitä olisin halunnut. Aika paljon sieltä se juontaa, että ei ole vielä lähtenyt heitot tulemaan, Korpela totesi Yle Urheilun haastattelussa.
Olympiakomitea on antanut Korpelalle sunnuntaihin asti aikaa ylittää raja uudelleen, jotta hänet valittaisiin Lontoon joukkueeseen. Korpela ei tästä kuitenkaan ota paineita.
- Se on ihan itsestä kiinni. Minun pitää vain saada heitettyä hyvät heitot, mutta ei se sitä kautta tule, että mietin sitä liikaa. Lähden tekemään vain hyvää kisa ja toivon, että sitä myötä tulisi myös paikka olympialaisiin, keskiviikkona Lappeenrannan ja sunnuntaina Kuortaneen Eliittikisoissa heittävä Korpela sanoi.
"Tulokseen täytyy uskoa"
Korpela piti Helsingin EM-kisojen jälkeen puolentoista viikon harjoittelujakson ja on pari viimeistä päivää ”ollut vähän helpommalla treenillä”. Hän toivookin, että pieni herkistely toisi lisämetrejä kisoihin.
- Odotan ihan hyvää kisaa. Olen päässyt vähän treenaamaan, heittämään muutaman treenikisan ja nyt pääsen tositoimiin. Siellä näytti olevan vähän ulkomaan kisailijoita mukana (Lappeenrannassa), joten toivottavasti tulee hyvä kisa, hän toivoi.
- Kunto on parempaan päin. Nyt pitää viimeistään pikkuhiljaa lähteä irtoamaan. Siihen täytyy uskoa, että se tulos tulee huomenna. Mitään esteitä ei tällä hetkellä ole, miksi sitä ei tulisi.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
urheilumies
Ilmoita asiattomasta kommentistaKolme kertaa sen olisi irrottava. 1.kisapaikka 2.karsinta 3.loppukilpailu . Ja mielellään kohdassa 3 se huippu.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt jos koskaan Merjan on aika heittää Mia Strömmerin SE muistojen arkistoon. Jos ennätys rikkoutuu, niin samalla leka lentää 70 metriä. 67 metrin tuloksella ei olympialaisiin ole asiaa.
Vaikka Lontoossa saa olla mukana vain 3 / maa, yli 70 metriä heittäneitä naisia on kisoissa mukana vähintään parikymmentä. Totuus on sellainen, taso laskee. Monen kohdalla voi erästä tunnettua laulua hieman muuntaen todeta: Kotimaa kun taakse jää, tuloksesta viisi metriä häviää, mitä tästä kertoisin, kysyjälle vastaisin?"