Paralympialaiset 2012 |

Kotaja kelasi neljänneksi huippuajalla

Amanda Kotaja kohensi ratakelauksen pikamatkan Suomen ennätystä toistamiseen saman päivän aikana. Paralympiamitali jäi vielä saavuttamatta.

Amanda Kotaja
Amanda Kotaja jatkoi ennätysten tehtailua. (Arkistokuva) Kuva: Suomen Paralympiakomitea / Maiju Torvinen

Kotaja paranteli 100 metrin Suomen ennätystä T54-luokassa jo alkuerissä, ja Lontoon illassa hän viilasi finaalissa sitä edelleen. Kotaja oli paralympiafinaalin neljäs ajalla 16,29.

Kotajan loppuaika on Suomen lisäksi Euroopan ennätys sekä nuorten maailmanennätys.

Ensimmäisissä paralympialaisissaan kelannut Kotaja sai finaalissa hyvän startin ja oli puolimatkaan saakka kiinni pronssimitalissa. Loppuvedossa USA:n Tatyana McFadden oli kuitenkin vahvempi ja rullasi pronssille.

- Ihan mahtavaa! Kelaus ei olisi voinut mennä paremmin. Tiesin, että olen kovassa kunnossa, mutta että ennätys paranee noin roimasti, se on yllätys. Mitalitta jääminen ei oikeastaan edes harmita, vaikka sitä lähdin tietysti tavoittelemaan, sillä kelaus ja aika olivat niin hyvät, Kotaja sanoi.

Hänen mukaansa kelaus sujui teknisesti hyvin ja lähtö oli hyvä.

- En odottanut ollenkaan tällaista menestystä ensimmäisissä paralympialaisissa, joukkueen kuopus summaa urakkaansa.

Hän jatkaa innolla uraansa kohti Rioa.

- Tuntuu, että miksi Rioon on vielä neljä vuotta, mutta toisaalta - onpahan neljä vuotta aikaa reenata. Olen nuori, kaikki on vielä edessä, Kotaja sanoi.

Kisan voittokamppailu käytiin kiinalaisten Wenjan Liun ja Hongjiao Dongin välillä. Liu oli lopulta vahvempia ja nappasi kultamitalin maailmanennätysajalla 15,82. Dong jäi hopealle neljän sekunnin sadasosan erolla.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat paralympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä