Kotti: Belgian peli painottuu takamiesten ympärille
Susijengin Tuukka Kotti kertoi Yle Urheilun haastattelussa joukkuetta keskiviikkona vaivanneen vatsatautiepidemian olevan enimmäkseen takanapäin.
Puolalle keskiviikkoiltana EM-karsinnassa hävinneen Suomen koripallomaajoukkueen laituri Tuukka Kotti kertoi mietteitään torstaina harjoitusten jälkeen.
Suomen joukkuetta Puola-ottelussa haitannut vatsatautiepidemia on forssalaislähtöisen Kotin mukaan jo selvästi parempaan päin.
- Nyt näyttää jo ihan hyvältä. Kaikki oli ainakin ihan hyvällä hengellä treeneissä mukana, eikä mitään isompaa ongelmaa ole enää.
Suomi matkaa lauantain ottelua varten Belgiaan. Ottelu on kotijoukkuelle pakkovoiton paikka.
- Toivottavasti saadaan siellä jalka vähän paremmin liikkumaan kuin puolustuksessa eilen. Karsintojen eka ottelu Belgiaa vastaan oli aivan erinomainen esitys meiltä niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Eiköhän voitto irtoaisi samanlaisella pelillä lauantainakin.
Kotti pelaa maajoukkueessa isona laitahyökkääjänä ja sentterinä. Toisin kuin Puolalla eniten Belgiaa vastaan täytyy keskittyä heittäjiin.
- Heidän isommat kaverit ovat heittäjiä. On Belgialla yksi kaveri korin alla, mutta peli painottuu enemmän takamiesten ympärille. Joudutaan keskittymään siis heidän palloscreen-pelaamiseen.
Suomi on erittäin lähellä toista peräkkäistä EM-kisapaikkaa, sillä jopa tappiot molemmista jäljellä olevista otteluista voisivat parhaimmassa tapauksessa viedä Suomen kisoihin. Kotti pitää ajatukset kuitenkin vain seuraavassa ottelussa.
- Toki se aina pyörii mielessä että voitolla ollaan kisoissa, mutta yritetään vain keskittyä itse otteluun. Lähdetään vain voittamaan Belgia-ottelu ja sitten voidaan hymyillä vähän enemmän, totesi Susijengin kivikasvo.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
KTP-Basket taipui hopealle - "Punainen oli parempi"
KTP-Basket sai taipua korisliigan finaaleissa hopealle. Päävalmentaja Sami Toiviainen onnitteli rehdisti Bisonsia mestaruudesta.
Mestarivalmentaja kehui Bisonsin puolustusta ja henkistä vahvuutta
Loimaan Bisonsin korisliigan mestaruuteen luotsannut Greg Gibson kiitteli joukkueensa puolustuspeliä ja henkistä vahvuutta.
Muurinen viihtyi Loimaan hurmoksessa - "Pitkä kausi, uskomattomat finaalit"
Loimaa Bisonsin korisliigan mestarijoukkueessa taistellut Kimmo Muurinen nautti täysin siemauksin kauden huipennuksesta.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Larry Pounds: KTP:n puolustettava kovaa
KTP-legenda Larry Pounds matkaa Loimaalle seuraamaan KTP-Basketin ja Loimaa Bisonsin välistä ratkaisevaa Korisliigan loppuottelua. Pounds on saanut kiitosta KTP:lta joukkueelle antamastaan tuesta.
Korismestaruus ratkeaa tänään
Miesten hieno koriskausi saa huipennuksen tänään Loimaalla.
Näkökulma: Korisliigan Game 5
Loimaan Bisons ja Kotkan KTP pelaavat perjantaina Korisliigan mestaruuden ratkaisevan viidennen finaalin.
Suomalaisten Olimpija koki jo toisen tappionsa
Olimpija joutuu pelaamaan tästä eteenpäin selkä seinää vasten finaalisarjassa.
KTP-Basketin valmentaja: Mestaruuspokaalia kelpaisi esitellä Kotkan torilla
KTP-Basket valmistautuu perjantaiseen mestaruuskamppailuun rauhallisin, mutta odottavin mielin. SM-kullan himo kytee voimakkaana niin valmentajan mielessä, kuin myös pukukopin penkillä.
