Formula 1 |

Kovalainen: Kierrosaikoihin huomattava parannus

F1-kuljettaja Heikki Kovalainen uskoo, että Caterhamin päätös käyttää KERSiä maaliskuussa alkavalla kaudella voi johdattaa suomussalmelaisen MM-pisteille. Kovalaisen mukaan kierrosajat voivat parantua lähes puolella sekunnilla viime kauteen verrattuna.

Heikki Kovalainen
Kuva: EPA

- Emme olleet viime vuonna siinä asemassa, että olisimme voineet taistella pisteistä. Silloin kun olin lähellä Renault'ta tai Williamsia, en vain voinut hyökätä, sillä minulla ei ollut tarpeeksi vauhtia, Kovalainen harmitteli Autosportille viime kauden ongelmiaan.

Kovalaisen mukaan KERSin myötä autoon saadaan viime kauteen verrattuna noin 0,4 sekunnin parannus kierrosta kohden.

- Siitä on kilpailutilanteessa hyötyä sekä lähdössä, puolustamisessa että ohituksissa. Niissä tilanteissa se on elintärkeä ja se on hyvä työkalu, joka toimii autossamme hyvin, Kovalainen vakuutti.

Kovalainen päätti testinsä Espanjan Jerezissä kahden päivän rupeaman jälkeen. Suomalaiskuljettaja luovutti uuden autonsa reservikuski Giedo van der Garden käsiin torstaina. Avauspäivän starttiongelmista huolimatta Kovalainen oli tyytyväinen testien antiin.

- Tänään kulki todella hyvin, vaikka odotin alkuun hieman ongelmia, Kovalainen summasi.

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Formula 1

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä