Kunnaksen kärki: Saako kaunis naisurheilija helpommin näkyvyyttä?
Kaj Kunnas pohti Urheilukatu 2 -ohjelmassa naisten asemaa urheilussa. Pääseekö kaunis naisurheilija paremmin esille?
Kunnas pohti asiaa Miss Suomi Sara Chafakin ja tutkija Maria Rantalan kanssa. Molemmilla on urheilutaustaa.
- Kyllä se niin on sanottava, että kaunis naisurheilija saa enemmän näkyvyyttä, mutta on tärkeää muistaa, että eniten saa menestynyt naisurheilija. Tämän jälkeen tulee suomalaisuus ja sitten vasta kauneus, Rantala sanoo.
Hän muistuttaa kuitenkin, että naiset osaavat myös käyttää hyödykseen esimerkiksi pukeutumista.
- Täytyy muistaa myös, että naisurheilijat tasan tarkkaan tietävät mitä tekevät. Naisurheilijat tietävät mitä pistävät päällensä, ja miten paljon näkyy eri kuvakulmissa, esimerkiksi Maria Sharapova ja Williamsin sisarukset. He osaavat lyödä rahoiksi omalla urheilu-urallaan, eikä siinä mitään pahaa ole.
Tuoreimmat aiheesta: Urheilukatu 2
Suomen maajoukkueen kapteeni Panu Autio: "Futsalin kautta pääsin toteuttamaan unelmiani"
Urheilukadulla päästään tutustumaan futsalin suomalaistähteen, Panu Autioon. Lisäksi Ässien mestariluotsi Karri Kivi valottaa mestaruuden taustoja Kaj Kunnaksen haastattelussa.
Kivi kertaa tunteikasta tietä mestaruuteen Kunnaksen Kärjessä
Kunnaksen Kärki tapaa sunnuntaina Ässien mestarivalmentaja Karri Kiven, joka kertoo mitä kaikkea mestaruuskauteen mahtui.
Sormi silmämunaan, 55 vierailua huvipuistoon ja muita tarinoita Urheilukadulla
Äitienpäivänä Urheilukatu 2 -ohjelmassa tavataan nyrkkeilijä Jussi Koivula ja laulaja Juha Metsäperä.
"Rahalla saa ja hevosella pääsee" - Suomi-futis kamppailee jättiläisiä vastaan
Urheilukatu 2 -ohjelman Kunnaksen Kärki tutustui sunnuntaina Tukholman uuteen stadionylpeyteen, Friends Arenaan.
Rami Hietaniemi loukkaantumisistaan: ”Raskaita pätkiä on ollut”
Urheilukatu 2 –ohjelma on sunnuntaina sekä vakavissa että hilpeissä tunnelmissa.
Peter Forsberg ei pidä NHL-apuja menestysreseptinä
Kunnaksen Kärki tapaa sunnuntaina ruotsalaisen jääkiekkolegendan, Peter "Foppa" Forsbergin.
Urheilukatu 2 alkoholimainonnasta: Kun kokoomus kelkkansa käänsi
Kunnaksen Kärki tarkasteli hallituksen esitystä alkoholimainonnan kiellosta julkisilla paikoilla, jonka ulkopuolelle urheilutapahtumat rajattiin. Vaikuttiko asiaan kokoomuksen, kiekkopiirien ja kapitaalin muodostama kolminaisuus?
Neziri opiskelee kauppatieteitä ja tähtää menestykseen - "Aidoissa on aina se pieni jännitys"
Sunnuntaina Urheilukatu 2:ssa tavataan aitajuoksija Nooralotta Neziri, joka harjoittelee ja opiskelee kauppatieteitä kotikaupungissaan Porissa.
Toimittaja lähti itse kadulle keräämään varoja mäkihypylle - "Niille pitäisi antaa mieluummin piiskaa"
Urheilukatu 2 -ohjelman Kaj Kunnas järjesti oman kansalaiskeräyksensä mäkihypyn pelastamiseksi.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Ruma ankanpoikanen
Ilmoita asiattomasta kommentistaAsiaa taas Kunnakselta. Asiaa. Ihan ytimeen. Osu ja uppos!
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän se näin on, jos joku todella kaunis nainen sijoittuu esim. sijalle 15 hänet huomioidaan. Jos taas ei ole "ulkoisia" avuja ja sijoittuu sijalle 15 niin ei huomioida, muualla kuin kotimaassa.
Voittaja saa kuitenkin eniten huomiota, mutta varmaankin sponsorit jne. tuovat mieluiten esille kauneimmat, vaikka olisivat vasta sjalla 3.
Ruma on ruma sana
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaj Kunnas, hyi hyi!
Kaunis on kaunis, mutta ihmistä ei voi sanoa rumaksi - ei ainakaan naista.. Näin sanoi aikoinaan englannin opettajani.
Olet hauska ja rento esiintyjä, mutta varo sanomasta naista rumaksi.