Kunnioitettu erotuomari menehtyi - SM-liiga kunnioittaa muistoa
Karl-Gustav Kaisla menehtyi 68-vuotiaana. Illan ottelut SM-liigassa aloitetaan hiljaisella hetkellä.
Karl-Gustav Kaisla on kuollut. Suomalaisen jääkiekon ansioituneimpiin erotuomareihin kuulunut Kaisla menehtyi vaikean sairauden murtamana Helsingissä 68-vuotiaana.
SM-sarjassa ja SM-liigassa yhteensä 514 ottelua viheltänyt Kaisla valittiin SM-liigan parhaaksi erotuomariksi vuosina 1978, 1980 ja 1990. Kaisla on myös aateloitu Jääkiekkoleijonaksi (numero 73).
Kaisla tuomitsi myös kansainvälisiä otteluja. Hän oli erotuomarina kolme kertaa MM-kisoissa sekä Kanada Cupissa vuonna 1987. Kenties ikimuistoisin tehtävä oli vuoden 1980 olympiakisat Lake Placidissä, sillä Kaisla sai viheltää Yhdysvaltain voiton Neuvostoliitosta, joka tunnetaan jääkiekkohistoriassa nimellä "Miracle On Ice".
SM-liiga kunnioittaa Kaislaa lauantaina. Ennen kierroksen otteluita vietetään hiljainen hetki erotuomarilegendan muistolle.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
SaiPa hankki jykevän kanukkipakin
Ryan Glenn, 32, on pelannut SM-liigaa aiemmin Ilveksen ja KalPan riveissä.
HIFK:lta lisää pelaajahankintoja - Puustinen palaa Pohjois-Amerikasta
HPK:sta Pohjois-Amerikkaan lähtenyt Juuso Puustinen palaa SM-liigakaukaloihin.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Sakari Salminen jättää KalPan – siirtyy Torpedoon
Kuopiolaisseura tiedotti asiasta tiistaina. Hyökkääjän uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
Kapanen: SM-liigan sulkemista kannattaa harkita
Jääkiekon SM-liigan sulkemista kannattaa harkita. Tätä mieltä on entinen huippujääkiekkoilija Hannu Kapanen.
Kasperi Kapanen: ”NHL:ään on pakko päästä”
Kasperi Kapanen saattaa olla Suomen seuraava huippujääkiekkoilija.
Jatko Tapparassa motivoi Ville Niemistä: ”Jatketaan peruskiven muurausta”
Tapparan kanssa jatkosopimuksen tehnyt Ville Nieminen haluaa kirkastaa viime kauden hopeamitalit kultaisiksi tulevalla kaudella.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
nakke
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo vois näistä kuolinuutisista kuitenkin jättää nämä klikkauskalastelut pois. Rohkeasti nimi vaan otsikkoon, kiitos.
Topi
Ilmoita asiattomasta kommentista:( Erittäin ikävä uutinen, ei ollut "Kalle" vielä vanhus. Jokatapauksessa tulemme hänet muistamaan yhdestä parhaista tuomareista. Mäkelä tietysti oli omaa luokkaansa, mutta perässä heti Kaisla ja Juhola. Nykytuomarit ovat suoraansanottuna umpisurkeita heihin verrattuna, myös Japa. R.I.P. Kallen muistolle.
alpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaRIP. Tosiaan otsikot vähän enemmän kertoviksi. kiitos.
MS
Ilmoita asiattomasta kommentistaKalle oli sympaattinen mies niin kaukalossa kuin ulkopuolellakin. Tuomarina tiukan asiallinen. Harvoin sattui ns huono päivä, jos koskaan. Sain kunnian tutustua häneen ja linjureihinsa eräänä keväisenä sunnuntaina Joensuussa. He saapuivat aamulennolla Joensuuhun tuomitsemaan silloin Kiekkopoikien karsintapeliä. Päivän he viettivät hotellissa jossa olin portierina. Työvuoron aikana sain jutustella useampaankin kertaan heidän kanssaan. Kalle kertoi mm Usa-Neuvostoliitto pelistä joka merkitsi hänelle paljon. Sain työvuoron loputtua ajaa heidät jäähallille tositoimiin ja itse seurasin erinomaista tuomarityöskentelyä katsomosta.
Hyvää matkaa Kalle!