Jalkapallo

KuPSin eurotaival päättyi murskatappioon

Turkkilainen Bursaspor oli kuin uudestisyntynyt kotikentällään ja kuritti Kuopion Palloseuraa murskalukemin 6-0.

Aleksi Paananen KuPS Bursaspor
Bursaspor paransi huimasti otteluparin avauspelistä. Kuva: Lehtikuva

Kuopion Palloseuran tie Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella nousi pystyyn, kun turkkilainen Bursaspor iski taululle 6-0-lukemat ja eteni jatkoon yhteismaalein 6-1.

Toissa kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa pelannut Bursaspor viimeisteli kliinisesti, ja peli oli kättelyitä vaille valmis 36 minuutin jälkeen. KuPS pysyi kyydissä ensimmäisen vartin, mutta sen jälkeen turkkilaisten painostus alkoi tuottaa tulosta.

Ensimmäisenä iski turkkilaisten kapteeni Ibrahim Öztürk, joka laukoi pallon verkon perukoille kulman jälkitilanteesta. Kuopiolaispuolustus ei saanut pomppupalloa purettua, ja Öztürk sai ampua pallon läheltä sisään.

Lisää löylyä tuli 28. minuutilla, kun Pinto tälläsi pallon kymmenestä metristä komeasti maalin kattoon. Hetkeä aiemmin hän oli tuhlannut hyvän maalipaikan puskemalla ohi avopaikasta. 2-0-tilanteessa KuPSille olisi vielä riittänyt yksi maali jatkopaikkaan, mutta turkkilaisseuran painostus jatkui kovana.

Kahdeksan minuuttia edellisestä ja kotijoukkue iski viimeisen niitin suomalaisten jatkohaaveille. Stanislav Sestak tarjoili upeasti kantapäällä Pablo Batallalle, joka viimeisteli rauhallisesti ohi Hilanderin.

KuPSin paras paikka avausjaksolla tuli ottelun 9. minuutilla, kun Miikka Ilo tarjoili vapaapotkusta ja Paul Obiefule pääsi puskemaan hyvästä paikasta. Pusku kuitenkin suuntautui maalivahti Scott Carsonin syliin.

Jakson lopussa kuopiolaisten keskuspuolustaja Markus Joenmäki kannettiin paareilla kentältä, ja KuPS vaihtoi hänen tilalleen Sander Purin. Puoliajalla KuPS vaihtoi myös avausjakson parhaan paikan rakentaneen Ilon pois. Tilalle tuli KuPS-ikoni Ilja Venäläinen.

Toinen puoliaika alkoi kuopiolaisten kannalta painajaismaisesti, kun Alfred N'Diaye tälläsi lukemiksi 4-0 vain puolentoista minuutin pelin jälkeen. Ranskalaisen upea vasemman jalan laukaus painui vastustamattomasti vasempaan yläkulmaan ohi voimattoman Hilanderin.

Kaksi minuuttia tästä ja Pinto iski illan toisen osumansa Sestakin komeasta keskityksestä. KuPS-puolustus oli tilanteessa jättänyt Pinton aivan vapaaksi maalin eteen. Ottelun 71. minuutilla vaihdosta sisään tullut Ozan Tufan synkensi maalivahti Hilanderin iltaa laukomalla lukemiksi jo 6-0.

78. minuutilla Tero Taipaleen tilalle vaihdettu Atte Hoivala pääsi vielä kentälle ihailemaan ruotsalaisen Ibrahim Teteh Banguran huikeaa puskua, joka kuitenkin hylättiin niukasti paitsiona.

KuPSin kokoonpano:
Hilander
Taipale 78. -> Hoivala
Tabe
Joenmäki 41. -> Puri
Nissinen
Obiefule
Kärkkäinen
Hynynen
Paananen
Ilo 46. -> Venäläinen
Purje

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Voiton tahto kovemmaksi.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä Bursasbori varmasti olisi ollut voitettavissa. Mikä siinä on kun suurella osaa suomalaisita ja samalla suomessa pelaavilla ulkomaalaisilla kun pää ei kestä. Milloin kaadutaan olosuhteisiin. Kuuma ilma pitäisi osata ottaa huomioon, vaikka etu olisi vastustajalla. Jännitetään aivan likaa ja yksi salama maali vastustajalle alussa sekottaa pakan täysin. Tätä peliä en nähnyt, mutta hyvin useasti veikkausliiga joukkueen tappiot europeleissä ovat kiinni pelaajien pääkopasta, joukkueen valmistautumisesta ja peli taktiikasta. Se vain on fakta.

Toivottavasti edes HJK saa viimeiseen 2 peliinsä nämä osa-alueet kuntoon ja rynnii eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Väyrysen roolin pitäisi korostua pukukopissa ja treeneissä. Hän on pelannut suuriapelejä maajoukkueessa ja seuratasolla. Antti Muurisen on myös astuttava esiin taktisella puolella ja huolehdittava asenteesta ja valmiudesta peliin.




Aito keltainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei välttämättä toinen ole surkea, jos toinen on vain niin paljon parempi. Ja tämä on myös yksinkertainen selitys tulokselle. Kaikki jotka katsoivat jälkimmäistä peliä edes jonkin verran näkivät varmasti tasoeron. Ensimmäisen osaottelun perusteella ei voi tehdä kovin suuria päätelmiä joukkueen tasosta.


uutta koukkua matoon

Ilmoita asiattomasta kommentista

jep jep. Olisihan se kiva joskus nähdä näitä tilanteita toisinkin päin. Pukkaisi vaan murskavoittoja. Mutta suomalaiselle ja savolaiselle se onpi haastawoo. Henkistä valmennusta pitäisi saada tähän osaan pohjois-eurooppaa. Muutakin kuin jotain kojonkoskee.


Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä