Taitoluistelu |

Kyynelehtivä Korpi: Puhti loppui kesken

Kiira Korpi oli luonnollisesti pettynyt jäätyään täpärästi ulos mitalikolmikosta. Suomalainen valitteli, että puhti loppui kesken vapaaohjelman, eivätkä jalat kantaneet. Korpi pystyi silti iloitsemaan lunastettuaan paikan Vancouverin olympiakarkeloissa.

Kiira Korpi
Kuva: YLE

- Tietenkin vähän harmittaa. Olin eiliseen tyytyväinen ja tänäänkin alku oli tosi hyvä. Vähän puhti loppui siinä keskivaiheilla. Yritin kyllä loppuun asti, mutta se ei riittänyt mitaleille tänään. Otin kuitenkin viime vuodesta askeleen eteenpäin lunastamalla olympiapaikan, Korpi kyynelehti.

Korpi aloitti ohjelmansa pirteästi, mutta keskivaiheilla sattui muutama harmittava virhe. Suomalainen myönsi, etteivät voimat riittäneet aivan loppuun asti.

- Kovasti yritin ottaa vauhtia, mutta jalat olivat aika puhki. Jännityksellä oli varmasti osansa, mutta voi olla että viime aikoina sairastamani flunssakin vei vähän voimia. Tästä vaan kotiin harjoittelemaan Vancouveria varten, suomalainen jatkoi.

Korpi edustaa toiseksi sijoittuneen Laura Lepistön kanssa Suomea Vancouverin olympiakisoissa. Hän uskoo yltävänsä Kanadassakin hyviin sijoituksiin, mikäli ohjelmat onnistuvat.

- Kaikki tekivät lyhytohjelmassa puhtaan ohjelman, mikä riitti minun kohdallani toiseen sijaan. Se antaa itseluottamusta Vancouveria ajatellen, eli jos kaikki menee nappiin niin hyvät pisteet sieltäkin on tulossa. Tänään vapaaohjelman loppupuolelta jäi kuitenkin saamatta paljon pisteitä, suomalainen selitti.

Kommentoi aihetta

(18 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

tunnetta mukaan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Totta kai on pettynyt, kun voitto oli otettavissa. Epäonnistuminen kasvattaa ja itkeminen helpottaa. Kyllä urheilijallakin saa olla tunteet ja ne voi myös näyttää. Hyvä Kiira, isot kisat tulossa. Toivottavasti onnistut ja saat mitallin.


TsemppiäKiira!!

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tsemppiä Kiira Vancouveriin!! Olet mahtava luistelija kaikesta huolimatta. Hymyä huuleen ja pää pystyyn!! Nimimerkille "harmillista", millä perusteella puhut koko kansan puolesta...



Tähystäjä 00XX

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiira, olet ihana kaunotar. Siinä jo on paljon saavutettua. Kaunoluistelun hyppykiemurat on kauniita, mutta vaarallisia. Niillä saadaan pisteitä. Minäkin osa-kärsin suunnattomasti pyllähdyksestäsi. Mutta se mikä ei tapa- se vahvistaa. Eli pää pystyyn, Vancouverissa on kostettavaa huonolle tuurille, eli hienoon suoritukseen, senhän osaat. Pari päivää, ja se helpottaa. Ollaanhan sitä jääkiekossakin saatu turpiin monesti. Haitilaisilla lienee vielä huonommin asiat, kaiketi.



nauttija

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kiira olet hyvä urheilija, mutta jätä pois nuo typerät selitykset. Sanot rehdisti ettei nyt vielä rahkeet riitä enenpään, eikä mitään olematonta flunssa juttua. Hyvä ja rehti ei liikoja keksi selityksiä esim. (Räty)


Kala

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nimimerkille "harmillista", Kiiran opiskelutoverina uskallan väittää täysin päinvastaista.

Mitä haastatteluun tulee, ehkä sen olisi voinut jättää vähän lyhyemmäksikin.


ellle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi että ku kävi harmittamaan ne virheet siellä!,

Olympialaiset on kuitenki vielä edessä ja uusi paikka näyttää mihin

parhaillaan pystyt! Ens vuonna sitten kultajahtiin uudestaan, olympialaiset

on kuitenki vaan kerran neljässä vuodessa. Ja onhan ne MM-kisatkin vielä

tulossa. Tsemppiä Kiira, oot loistava luistelija! :)


Hemuli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hieno esitys Kiiralta ja Lauralta. Onnea molemmille! Kiiralla huonoa tuuria, sairastelu vie voimia, ei suoritusta voi moittia. Tummat essiintymisasut taitavat tuoda huonoa tuuria, kaatumisia, kuten vuosi sitten myös tapahtui Helsingissä Kirkkaat pirteät värit ovat kauniita Kiiran päällä. Kiira lippu korkealle, olet taitava ja hieno edustaja Suomesta!


Isoäiti Espoosta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tyylikkäälle, sinnikkäälle Kiiralle myötätuulta Vancouverin jäille! Järjestit eilen huippujännittävät hetket, jäämme odottelemaan niitä lisää Sinulta. Pukuvalintasi ovat tyyliisi sopivia. Vie sinne merten taa tuulahdus suomlaista, tyylikästä naiskauneutta ja sisukkuutta, sillä molempia Sinulla on yltä kyllin. Sen osoitti taas kerran eilinen esiintymisesi.Onnea olympialaisiin! Eläkä unohda hymyäsi, joka on niin valloittava!

Tuoreimmat aiheesta: Taitoluistelu

Urheilun pääuutiset

NHL

Chicago vahvempi huikeissa maalijuhlissa

Chicago Brent Seabrook

Brent Seabrook laukoi Chicagon 6-5-jatkoaikavoittoon Bostonissa. Chicago tasoitti Stanley Cup -finaalisarjan voitot 2-2:een.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä