Kostelic vei Alta Badian pujottelun
Ivica Kostelic oli pujottelun nopein.
Kuva: EPA
Kroatian Ivica Kostelic voitti maailmancupin pujottelun Italian Alta Badiassa. Kostelic johti jo avauslaskun jälkeen ja pystyi pitämään muut takanaan toisessa laskussa.
Ranskan Jean-Baptiste Grange oli toinen ja Itävallan Benjamin Raich kolmas.
Jukka Leinon kisa päättyi ulosajoon ensimmäisen kierroksen alkuosalla. Tulos oli siis Leinon kannalta sama kuin sunnuntain suurpujottelussa ja näin hän ei onnistunut kasvattamaan pistetiliään Italiassa.
Saman kohtalon koki myös toinen suomalaislakija Andreas Romar. Romar oli ensimmäisessä väliajassa 1.19 sekuntia kärkeen jäljessä, mutta laski ulos ennen toista väliaikaa.
- Jo alusta lähtien näkyi, että tulee vaikea kisa. Merkkaus oli aika vaikea ja lumen pinta oli erittäin aggressiivinen. Monella laskijalla oli ongelmia ensimmäisellä kierroksella ja minun lähtönumerolla on pakko lähteä hyökkäämään, Jukka Leino kertoi laskustaan.
- Nyt joulun viettoon ja sen jälkeen uutta pökköä pesään. Laskut kulkee treeneissä, sekä pujottelussa että suurpujottelussa, pitää vaan saada vauhti siirrettyä kisoihin, Leino totesi.
Alppihiihdon maailmancup jatkuu suomalaisten miesten osalta tammikuun 6. päivä Kroatian Zagrebissa järjestettävässä pujottelun iltakilpailussa.
Tulokset
1. Ivica Kostelic CRO 1.39,83
2. Jean-Baptiste Grange FRA + 0,20
3. Benjamin Raich AUT + 0,80
4. Giorgio Rocca ITA + 1,43
5. Manfred Mölgg ITA + 1,58
6. Patrick Thaler ITA + 1,65
7. Marcel Hirscher AUT + 1,66
8. Mattias Hargin SWE + 1,70
Markus Larsson SWE + 1,70
10. Jens Byggmark SWE + 1,81