Fischbacher hurjasteli syöksyvoittoon Bulgariassa
Andrea Fischbacher oli vauhdikkain Banskon syöskykisassa. Kuva: EPA
Itävallan Andrea Fischbacher oli vauhdikkain maailmancupin syöksykisassa Bulgarian Banskossa. Voitto oli 23-vuotiaalle itävaltalaiselle uran ensimmäinen syöksyrinteestä. Toiseksi laski Slovenian Tina Maze. USA:n Lindsey Vonn varmisti Boskossa syöksycupin voiton vaikka oli vasta kilpailun 12:s.
Val d'Isèren MM-kisoissa syöksylaskussa seitsemänneksi sijoittunut Fischbacher on napannut aiemmin yhden voiton Sestrieren super-G:stä.
Sekä maailmancupin kokonaiskilpailua että syöksycupia johtava Vonn jäi palkintopallin ulkopuolelle ensimmäistä kertaa seitsemään kisaan. Sijoituksesta saadut mc-pisteet riittivät kuitenkin varmistamaan Vonnille toisen peräkkäisen syöksycupin voiton. Eroa toisena olevaan Sveitsin Dominique Gisiniin on nyt 111 pistettä. Gisin oli Banskossa yhdeksäs, kun taas syöksycupin kolmantena olleen Ruotsin Anja Pärssonin kisa päättyi keskeytykseen.
24-vuotiaasta Vonnista tuli Picabo Streetin ohella toinen amerikkalainen, joka on pystynyt peräkkäisiin voittoihin syöksylaskun maailmancupissa.
- On todella hienoa yltää Picabon saavutukseen. Tuntuu, ettei ole kovin kauaa siitä, kun olin pyytämässä Picabolta nimikirjoitusta fanijulisteeseen, Vonn nauraa.
- Tänä vuonna mestaruus ratkesi vasta melko myöhään, ja tänäänkin laskin huonosti. Tulos on kuitenkin loistava, ja olen siitä todella iloinen. Mestaruutta on vaikea voittaa, ja vielä vaikeampi puolustaa sitä.
NAISTEN SYÖKSYLASKU, BANSKO, BULGARIA
1. Andrea Fischbacher AUT 1.45,81
2. Tina Maze SLO + 0,26
3. Fabienne Suter SUI + 0,39
4. Lara Gut SUI + 0,62
5. Nadia Fanchini ITA + 0,80
6. Marion Rolland FRA + 1,26
7. Elisabeth Görgl AUT + 1,48
8. Maria Riesch GER + 1,71
9. Dominique Gisin SUI + 1,92
10. Julia Mancuso USA + 2,02
11. Marie Marchand-Arvier FRA + 2,15
12. Lindsey Vonn USA + 2,19
YLE