yle.fi


Olet tässä

Markku Koski kertoi, mitä lumilautailussa arvostaa

julkaistu 30.1.2009 klo 08:09, päivitetty 30.12.2009 klo 06:51
Markku Koski.

Markku Koski.

Kuva: YLE

Lumilautailun big airin maailmanmestaruuden Etelä-Koreassa voittanut Markku Koski kävi Aamu-TV:n vieraana. Koski ei sulje pois Vancouverin olympiakisoihin osallistumista, mutta kertoo, että tärkeintä hänelle on kehittyä laskijana.

- Päätavoite on se, että kehityn laskijana. Muuten lajista menee tietyllä tavalla mielekkyys. Kisojakin tulee varmasti kierrettyä, enkä sulje vielä kokonaan pois Vancouverin olympiakisojakaan, vaikka toivon, että sinne lähtisi nuorempia laskijoita, Koski sanoo.

Sievistä kotoisin olevan Kosken arki koostuu pitkälti lautailusta ja lautailukuvien - sekä still- että liikkuvan kuvan - ottamisesta. Hän kertoo, että reissaa ympäri maailmaa parempien lumien perässä.

- Täytyy tietenkin olla tyytyväinen, että saa elantonsa tästä. Alun perin ajatuksena oli kuitenkin vain se, että tämä on hauskaa ja tätä haluaa tehdä, Koski valaisee.

- Minulle on tärkeää, että lumilautailussa pysyisi mukana se alkuperäinen aitous. En halua, että laji menisi siihen, että aina vaan pyöritään enemmän ja enemmän.

Koski voitti Torinossa olympiapronssia lumikourussa ja maailmanmestaruuden big airissa. Hän pitääkin itseään tasapaksuna laskijana, jolla ei ole varsinaista suosikkilajia.

- Minulla ei ole koskaan ollut mikään laji varsinainen vahvuus, vaan olen enemmänkin tällainen tasapaksu laskija. Lumikourua olen kyllä varmaan eniten laskenut.

YLE

Jatka tästä