yle.fi


Olet tässä

Saarinen haastaa Kuitusen

julkaistu 30.10.2008 klo 11:35, päivitetty 28.12.2009 klo 12:05
Aino-Kaisa Saarinen

Kuva: YLE

Aino-Kaisa Saarisella on ollut viime aikoina pikkutyttömäinen olo niin ladulla kuin lenkkipolulla. Hän onkin omien sanojensa mukaan käynyt koko kesän ja syksyn treeneissä hymyssä suin.

Erityisen maireaksi Saarisen olon on tehnyt se, että hän on vihdoinkin löytänyt vapaan harjoitteluun oikeanlaista "draivia".

- Vaikka loppukaudesta olin jo epätoivon partaalla vapaan kanssa, sain vielä jutusta kiinni keväällä. Nyt minulla on ollut tosi hyvä motivaatio harjoitella vapaata, Saarinen vakuutti.

- Koska niin moni on sanonut minulle, että vapaani näyttää hyvältä, niin uskon, että se myös kulkee talvella.

Perinteinen edelleen perusvarmaa

Saarinen on viime kausina onnistunut keräämään maailmancupista tasaisen varmasti pisteitä, mutta nyt tulevalta kaudelta hän odottaa ehdottomasti isompaa pottia.

- Kokemusta on taas tullut lisää, olen pysynyt terveenä ja kaikki on mennyt hyvin, Saarinen luetteli syitä.

- Perinteinen on edelleen niin perusvarma, että vähän heikommallakin hiihdolla pystyn hiihtämään palkintosijoille. Ja nyt kun myös vapaa kulkee, voin pitää pursuitia (takaa-ajo) toisena päämatkanani.

"Katsojat saavat haukkoa henkeä"


Saarinen aloittaa kilpailukautensa Oloksen kisoista marraskuun alkupuolella ja hakee sitten menestystä maailmancupista. Kirkkaimpana päämääränään hänellä on menestyä keväällä Liberecin MM-hiihdoissa.

- Perinteisen kymppi on siellä minulle erittäin hyvä matka. Varmasti Virpin (Kuitunen) kanssa käydään siinä kovaa taistoa, ja onhan siellä muitakin osanottajia, Saarinen naurahti ja vakuutti:

- Uskon, että saamme Virpin kanssa muutenkin kauden aikaan erittäin kovia kisoja aikaiseksi. Kyllä saavat katsojat haukkoa henkeä kotona ja ladun varrella!

Teksti: Anu Karttunen, haastattelu: Jussi Eskola ja Pekka Viinikka

Jatka tästä