yle.fi


Olet tässä

Virpi Kuitunen hurmoskauden perässä

julkaistu 30.10.2008 klo 08:25, päivitetty 8.1.2010 klo 14:37
Virpi Kuitunen

Kuva: YLE

Virpi Kuitunen kantaa jälleen suurimmat menestyspaineet niskassaan, kun maastohiihdon maailmancupin kausi lähestyy. Kuitusella itsellään on selkeä tavoite olla paremmassa kunnossa kuin viime vuosina, mikä tietää silloin myös menestystä.

Vaikka Virpi Kuitunen on jo saavuttanut urheilu-urallaan paljon, löytää hän aina uutta motivaatiota uuteen kilpailukauteen. Kun suksi kulkee vähän vielä kovempaa ja yritystä on vähän vielä enemmän, on Kuitunenkin tyytyväinen.

- Kokonaisuus motivoi eniten. Viime kausi meni tulosten valossa, niin kuin toivoin, tuli muun muassa maailmancupin kokonaiskilpailun voitto. Mutta toissa vuonna minulla oli aivan mieletön vuosi eikä viime kausi ollut tunteena yhtä hyvä kausi kuin se edellinen, Kuitunen selvitti.

- Haluan kokea toisen kerran urallani vielä sellaisen hurmoskauden kuin mitä silloin toissa kautena oli.

Helposti syttyvä

Kuitusen motivaatioon ei vaikuta arvokisavuodet, sillä hän vakuuttaa nauraen syttyvänsä helposti muutenkin.

- Aivan samanlaisia kilpailuja ne ovat siellä seassa. Ainoa ero on siinä, että sieltä annetaan metallia kaulaan, jos hyvin menee.

Alunperin Kuitunen oli ajatellut lopettaa kilpauransa vuoden 2010 Vancouverin olympiakisoihin, mutta nyt hän on tullut toisiin aatoksiin. Uran jatkuminen ei kuitenkaan ole riippuvainen tuloksisa, vaan motivaatiosta.

- En ole ajatellut Vancouveria niin, että se on sitten se tiiliseinä, johon pamautetaan ja ura jätetään siihen. Jos tuntuu vielä sen jälkeen, että on motivaatiota ja halua jatkaa, niin ei sen uran tarvitse ehdottomasti loppua, Kuitunen kertoi.

- Yksi olympiadi siinä loppuu, joten sen jälkeen on hyvä paikka miettiä. Jos hiihtäminen alkaa olla vastenmielistä tai itsensä toistamista, ettei kehity, niin kyllä varmasti silloin yritän poistua tyylikkäästi.

"Muita ei auta katsella"


Kuitusen viime kauden alku meni osittain piloille sairastelun takia, joten hän onkin miettinyt tiukkaa viinimarjakuuria pitääkseen C-vitamiinitasonsa korkealla.

- Sairastuminen on pahin uhka urheilijalle. Tämä ajankohta on otollinen sairastua, kun tauteja liikkuu. Ja kun kunto herkistyy, niin riski sairastua kasvaa, mutta en maalaile seinälle piruja, hän naurahti.

Ennen kilpailukauden alkua Kuitusen on tarkoitus leireillä Lapin lumilla. Perusharjoittelun ja ehkä muutaman kovan harjoittelun tehtävänä olisi aukoa vartalon yläalueita juuri sopivasti ennen kilpailukauden alua.

- Luistelu tuntuu nyt siltä, että se on paremmassa jamassa kuin aikaisemmin. Ja kun avausmatka maailmancupissa on vapaalla, niin toivottavasti saan avauskisaksi hyvä kisan aikaiseksi, niin että sijoituksetkin paranevat, Kuitunen arvioi.

- Kaikki urheilijat ovat uhkia, mutta kyllä tässä täytyy vain omaan tekemiseen keskittyä ja sitä kautta hakea parempaa kautta. Ei auta muita katsella.

Teksti: Anu Karttunen, haastattelu: Jussi Eskola ja Anu Karttunen

Jatka tästä