Roponen: Oli pakko mennä ohi
Riitta-Liisa Roponen oli tyytyväinen kauteensa.
Kuva: YLE
Oulun Hiihtoseuraa edustava Riitta-Liisa Roponen herkistyi jälleen loistohiihtonsa jälleen. Haukiputaalainen tosin myönsi, ettei SM-hiihdot tai hattutemppu 30 kilometrin vapaan kisan voitossa saannut häntä tunteelliseksi.
Roponen hiihti kisan surunauha rinnassaan, silää hänen pitkäaikainen suksihuoltajansa Erkki Kauppila oli menehtynyt runsas viikko sitten. Roponen taputtikin nauhaa ylittäessään maaliviivan.
- Täytyy sanoa, että nyt ei nämä SM-hiihdot näin tunteelliseksi saa, mutta tietenkin SM-voitto ja mitali kaulaan, niin onhan se aina kiva, Roponen totesi voittohaastattelussa.
Roponen oli kisassa täysin ylivoimainen, ja hän myönsikin, että kilpailu sujui hänen suunnitelmiensa mukaan.
- Kyllä minä välikierroksilla ajattelin, että jään Riikan (Sarasoja) perään hiihtelemään, kun ero oli jo niin selvä. Mutta minulla oli niin hyvä suksi, että oli kertakaikkiaan pakko mennä ohi ja lähteä hiihtämään vielä omaa hiihtoa.
Menestysnälkää jäi vielä
Roponen on usein ollut loistavassa kunnossa juuri keväällä, eikä hän olisi pannut vastaan, vaikka nykyinen kunto olisi putkahtanut viikon pari aikaisemmin. Roponen sanoikin, että ensi kautena, olympiavuonna, hän yrittää saada huippukuntoaan hieman aikaistetuksi.
- Mutta hyvä näin, että tuli hyviä kisoja vielä loppukauteenkin, hän hymähti.
Roponen onnistui kuluneella kaudella varsin mainiosti niin kansainvälisillä laduilla kuin SM-hiihdoissa. Liberecin MM-hiihdoissa Roponen oli mukana Suomen kultaa tuoneessa viestijoukkueessa, maailmancupissa hän nappasi osakilpailuvoiton Falunissa 10 kilometrin yhdistelmäkilpailussa ja SM-hiihdoissa hän otti kultaa myös yhdistelmäkisassa.
- Tämä on ollut tosi hyvä kausi; paljon sijoja kymppisakkiin ja vielä (maailmancupin osakilpailun) voitto ja SM-kultia, niin kyllä se on minulle tosi tyydyttävä kausi, Roponen sanoi vakuuttaen, että ensi vuoteen hänelle jäi kuitenkin vielä enemmän menestysnälkää.