Manninen: Salpausselän kisat sytyttävät aina
Hannu Manninen tekee paluun Salpausselän kisoihin vuoden tauon jälkeen.
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Hannu Manninen toimi viime vuoden Salpausselän kisoissa tv-kommentaattorina, mutta nyt on edessä jälleen tositoimet kilpaladulla. Olympialaisten aikana jatkuvasti parantunut vire on säilynyt, ja Manninen lähtee viikonlopun koitoksiin hyvillä fiiliksillä.
- Kyllä nämä Salpausselän kisat sytyttävät aina. Ihan mukava on vuoden tauon jälkeen tulla näihin maisemiin kilpailemaan, tuumii tv-kommentaattorin hommat jälleen suksiin vaihtanut Manninen.
- Tuolla ruudun toisella puolella olin viime vuonna täällä ja nyt taas kisahommissa, että näin se vaan vaihtelee.
Revanssia olympialaduilla loistaneista USA:n kovista miehistä ei tällä kertaa ole mahdollista päästä ottamaan, sillä he eivät Lahden maailmancup-viikonloppuun osallistu.
- Kyllähän he kovaa menivät tuolla Vancouverissa, ja olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä, vieläkö pojilla olisi vauhti riittänyt täällä, Manninen pohtii.
- Kunto tuntuu hyvälle. Varsinkin siinä mielessä, kun hiihtovauhti parani vaan koko ajan kun kisat eteni tuolla Vancouverissa. Se vire on vaan säilynyt ja tuntunut hyvälle, että ihan mielenkiinnolla odotan kyllä kisaa.
YLE Urheilu