Kari Heikkilä sai potkut KHL-seuransa peräsimestä
Kari Heikkilä sai potkut Lokomotiv Jaroslavlin peräsimestä. (Arkistokuva)
Kuva: YLE
Päävalmentaja Kari Heikkilä on saanut potkut Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaavasta Lokomotiv Jaroslavlista. Lokomotiv on ollut alavireessä viime aikoina, ja perjantaina joukkue kärsi kirvelevän 0-3-tappion pahimmalle kilpakumppanilleen HC MVD:lle.
Lokomotiv on hävinnyt neljä viidestä edellisestä ottelustaan. MVD-tappion myötä mahdollisuudet divisioonavoittoon pienenivät merkittävästi, ja joukkue joutuu tekemään tosissaan töitä runkosarjan kolmessa viimeisessä ottelussaan, jotta edes kotietu pudotuspeleihin varmistuu.
Heikkilä on luotsannut Lokomotivin kahdesti peräkkäin hopealle, ensin Venäjän Superliigassa ja viime kaudella KHL:ssä. Lisäksi Heikkilä on luotsannut jaroslavlilaisjoukkueen pronssille jo kuopatussa Superliigassa.
Lokomotiv ei ole vielä nimennyt uutta päävalmentajaa. Lokomotivin seuraava ottelu on ohjelmassa vasta olympiatauon jälkeen maaliskuun alussa.
Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä STT.
YLE Urheilu