Jutila: Kaikkien aikojen suomalaispakki
Timo Jutila.
Kuva: YLE
Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajan Timo Jutilan silmät suorastaan kiiluivat, kun hän luetteli ylisanoja uransa tiistaina päättäneestä Teppo Nummisesta. Nummisen kanssa Tapparassa ja maajoukkueessa pelanneen Jutilan mukaan Suomen kamaralla ei toista saman luokan puolustajaa ole nähty.
- Kun kaikkien aikojen suomalainen pakki lopettaa uransa, tulee mieleen monia hyviä hetkiä, mitä Teppo on tuonut Tapparalle ja Suomelle. Lisäksi upea ura NHL:ssä, joten ei voi muuta kuin hattua nostaa hyvälle ystävälle, Jutila hehkuttaa.
- Tepon kanssa oli helppo pelata. Vaikka hän pelasi kenen tahansa kanssa, homma toimi. Teppo oli varmasti valmentajan unelmapelaaja mutta arvostettu myös joukkueen sisällä. Noin pitkän uran, kun pystyy pelaamaan, se on historiaa. Hän oli viimeiseen asti huippupelaaja.
Jutila näkee, että Nummisen pitkä ura NHL:ssä sai siunauksensa jo äidinmaidosta. Isä Kalevi on tehnyt pitkän päivätyön jääkiekon parissa, ja Nummisen kaikkea tekemistä läpi uran vei eteenpäin valtava polte jääkiekkoa kohtaan.
- Kun Teppo tuli nuorena poikana mukaan (Tapparaan), törmäsimme maalin takana ja tuumimme siinä, että puolustaakin varmaan pitäisi. Ennen kaikkea Teposta muistuu mieleen intohimo tätä lajia kohtaan, Jutila päättää.