Näkökulma: Teppo Numminen, rauhallinen teräsmies

Teppo Nummisen saavutuksia jääkiekkoilijana on vaikea ymmärtää, koska hän ei voittanut kolmea Suomen mestaruutta lukuun ottamatta oikeastaan mitään konkreettista. Numminen ei saavuttanut Stanley cupia, ei olympiakultaa, ei edes sitä aina niin ylimainostettua vuoden 1995 maailmanmestaruutta.

Mitä 41-vuotias ikoni sitten saavutti? Kun Numminen lähti SM-liigahuippuna Pohjois-Amerikkaan vuonna 1988, NHL:n valloittaminen ei ollut helppoa. Se, että Numminen pelasi heti tulokaskaudellaan 20-vuotiaana noviisina peräti 69 NHL-ottelua - vieläpä isolla vastuulla - on jo sinällään huima saavutus.

Toisaalta huima saavutus on myös se, että hän palasi lähes uran päättäneiden sydänvaivojen jälkeen kaukaloon kauden 2007-2008 viimeiseen otteluun. Ja ennen kaikkea se, että hän pystyi vielä senkin jälkeen - 40-vuotiaana - pelaamaan täyden kauden Buffalon riveissä.

Numminen on - tai siis oli - äärimmäisen fiksu kiekkoilija. Hänellä ei ole koskaan ollut yhtään ainoaa yksittäistä ominaisuutta, joka nostaisi hänet maailman huippupakkien joukkoon. Hän on kuitenkin aina osannut kohdistaa huomionsa oikeisiin asioihin - ominaisuus, josta uskoisi olevan hyötyä myös uudessa Leijonien pelaajatarkkailijan toimenkuvassa.

Numminen tuntui aina tietävän, mihin sijoittua, miten liikkua, laukoako vai syöttääkö. Nummista kuvaa parhaiten sana rauhallisuus, sillä hän ei koskaan höntyillyt kaukalossa - eikä sen ulkopuolella. Vaikka hän ei etenkään viime kaudella enää ollut maailman nopein tai fyysisin pakki, hän hoiti ruutunsa moitteetta jäällä ollessaan - aina.

Winnipegin ja Phoenixin teräsmies

Rauhallisuutta kuvastaa myös hänen seurauskollisuutensa. Numminen edusti samaa, vuonna 1996 Winnipegistä Phoenixiin muuttanutta organisaatiota 1 098 runkosarjaottelussa ennen kauppaa Dallasiin kesällä 2003. Jo ikuisuuden Dallasia edustanut Jere Lehtinen on suomalaisten seurauskollisuusmittarissa kakkosena ”vain” 817 ottelulla, mikä kuvastaa Nummisen 15 vuoden stinttiä organisaatiossa mainiosti.

Numminen oli myös pitkän aikaa koko NHL:n "teräsmies". Tamperelainen pelasi joulukuun 15. päivästä 1995 lähtien peräkkäin uskomattomat 360 ottelua ennen kuin lonkkavaiva piti hänet pari päivää sivussa maaliskuussa 2000.

Numminen pysyi Winnipegissä ja myöhemmin Phoenixissä, vaikka joukkueen tie nousi vuodesta toiseen pystyyn viimeistään pudotuspelien 1. kierroksella. Myöhemmin Dallasissa ja Buffalossa Numminen sai viimein mahdollisuuden tavoitella Stanley cupia mutta konferenssifinaaleja lähemmäs Numminen ei päässyt unelmaansa.

Numminen on myös todellinen herrasmies. Mies, joka asetti aina joukkueen edun itsensä edelle. Tästä hän maksoi myös tietyllä tavalla hinnan, sillä Nummisella oli ennen lopettamistaan aktiivipelaajista eniten NHL-runkosarjaotteluja vyöllään ilman voitettua Stanley cupia. Jos hän olisi jättänyt Phoenixin ennemmin taakseen, kuka tietää, mitä hän olisi ehtinyt voittaa.

Kenties Nummisen suurin perintö liittyy nimenomaan tuohon maagiseen lukemaan, 1372 runkosarjan otteluun. Hän ohitti eurooppalaispelaajien listalla Jari Kurrin 13. marraskuuta 2006, eikä suomalaispelaajien keskuudessa näy haastajia pitkään, pitkään aikaan. Eurooppalainen sen sijaan tullee ohi jo ensi kaudella, sillä Detroitin ruotsalaisikoni Nicklas Lidströmillä on vyöllään jo 1 330 ottelua.

Numminen pelasi uran, johon on erittäin vaikea yltää. Ainut puute on suurvoiton puuttuminen. Koko kansa muistaa varmasti Nummisen itkuiset kasvot Torinon olympiakisojen loppuottelun jälkeen. Numminen tiesi kenties jo silloin sisimmässään, että yhtä lähelle ei enää päästä. Suomi voi päästä jo Vancouverissa, Numminen ei. Uskon, että puhun koko kansan äänellä, kun sanon, että valitettavasti.

Ilkka Palomäki