yle.fi


Olet tässä

Dany Heatley tähdittää San Josen tasokasta hyökkäystä

julkaistu 1.10.2009 klo 02:07, päivitetty 16.1.2010 klo 08:22

San Jose jäi viime kaudella Anaheimin pudotuspelihurmoksen jalkoihin.

Kuva: EPA

San Jose nappasi jääkiekkokesän suurimman NHL-vonkaleen Dany Heatleyn. Tulivoimaisen laitahyökkääjän johdalla Sharks yrittää pestä kasvonsa viime kauden järkytyksen jäljiltä. Potentiaalia joukkueesta löytyy mutta kuinka pitkälle sillä yltää?

San Jose koki viime kaudella karvaasti, ettei runkosarjan voitto eikä konferenssivoitto takaa vielä yhtään mitään. Kaikki oli pedattu Sharksille sitä varten, että joukkue lähtee taistelemaan vimmatusti ja pitkän kaavan mukaan mestaruuspytystä. Anaheim kaatoi kuitenkin parhaan runkosarjaryhmän heti play offsien avauskierroksella. Mitä ihmettä keväällä oikein tapahtui?

Varmaa oli ainakin se, että haipaitojen pahin vastustaja taisi olla he itse. Mikäli Todd McLellanin joukot ovat tehneet kotiläksynsä, niin tällä kaudella nähdään entistä vahvempi ja rutinoituneempi San Jose - ja ennen kaikkea entistä paremmalla kunnonajoituksella.

Alkava kausi on huipputärkeä niin koko organisaatiolle kuin kannattajille. Toiseen hutilyöntiin ei yksinkertaisesti ole varaa. Menestyksen on tultava nyt tai ei koskaan, sillä monen avainpelaajan sopimus loppuu tähän kauteen, ja varmaa on se, ettei seura voi tehdä kaikkien tärkeiden pelaajien kanssa jatkopaperia. Palkkakatto kun vaanii myös San Josen peikkona.

Sharks muuttui paljon kesän aikana. Valmennusjohto tuuletti rajusti pelaajapakkaa. Maalivahti Brian Boucher, puolustajat Christian Ehrhoff, Brad Lukowich ja Aleksei Semenov sekä hyökkääjät Jonathan Cheechoo, Marcel Goc, Mike Grier, Claude Lemieux, Milan Michalek, Travis Moen ja Jeremy Roenick vaihtoivat maisemaa tai sitten lopettivat kiekkouransa.

Heatley tuli - pelaajamateriaalin syvyys karisi

Tulopuolelle kirjattiin supertähti ja Ottawan maalikone Dany Heatley sekä puolustusorientoidut hyökkääjät Manny Malhotra, Scott Nichol ja Jed Ortmeyer. Äkkiseltään voisi sanoa, ettei materiaali ei ole enää kokonaisuutena niin leveä kuin edellisvuonna. Toimitusjohtaja Doug Wilson teki palkkaraamien alle lisätilaa kauppaamalla Ehrhoffin ja Lukowichin Vancouveriin. Vastineeksi Sharks sai tulevaisuuden varauksia.

Hyökkäyksen suhteen San Jose on yhä pelottavan tulivoimainen yhdistelmä. Siltä löytyy kuusi kärkihyökkääjää, jotka rikkoivat parinkymmenen täysosuman rajan viime kaudella. Jopa Detroit ja Chicago häviävät tällä saralla Sharksille.

Dany Heatley (39 maalia), Patrick Marleau (38), David Setoguchi (31), Joe Thornton (25), Joe Pavelski (25) ja Ryan Glowe (22) taitavat maalinteon. Väittäisin, että vihreäpaidoilla on nyt koossa kenties koko liigan kaksi parasta hyökkäysketjua - tai ainakin hyvin lähelle sitä.

San Josen kolmos- ja nelosketjut heikkenivät sen sijaan kesän siirtojen myötä, eivätkä ne ole samaa tasoa kuin esimerkiksi Detroitin tai Chicagon. On mielenkiintoista seurata, miten tämä vaikuttaa esimerkiksi Sharksin timanttiseen alivoimapeliin, jota näimme edelliskauden runkosarjassa.

Puolustus jätti kolmen runkopakin lähdön vuoksi melkoisen loven, joka näkyy ainakin siinä, että materiaali on takalinjoilla aiempaa kapeampi. Jos loukkaantumiset eivät piinaa, niin Dan Boyle, Rob Blake, Douglas Murray, Marc-Edouard Vlasic ja Kent Huskins eivät petä.

Douglas Murray antoi myrskyvaroituksen

Treenipelien merkillisin tapahtuma nähtiin, kun kolossipakki Murray tehtaili kypärätempun arkkivihollista Anaheimia vastaan. Ruotsalainen kun ei ole liiemmin herkutellut aikaisemmin osumilla. Murray on tehnyt NHL:ssä vasta yhden maalin. Viime kaudella hän ei onnistunut viimeistelyssä kertaakaan.

Joe Callahan, Derek Joslin ja Mike Moore ovat hiukan yli parikymppisiä puolustajalupauksia. Heidän varaan tuskin voi vielä laskea liikoja, mutta pakostakin joillekin lankeaa näillä näkymin näyttöpaikkoja kauden mittaan. Konkaripakki Mathieu Dandenault, 33, ei saanut tryoutin kautta sopimusta aikaiseksi.

Jevgeni Nabokov on luotettava perusjyrä tolppien välissä. Edelliskaudella hän torjui seitsemän nollapeliä ja kahmi 62 ottelussa 41 voittopeliä Sharksille. Ainoa vaaramomentti piilee veskarin iässä. 34-vuotiaan ykkösvahdin kanssa tulisi edetä varovasti, jotta kroppa olisi timmissä kunnossa tosipelien aikaan.

Kahden viimeisimmän kauden aikana Nabokovilla on ollut ajoittain ongelmia nivustensa kanssa. Hän on niittänyt mainetta riittävästi runkosarjassa jo monen kauden ajan. Huippumolarien tulisi olla kuitenkin parhaimmillaan pudotuspeleissä. Nyt olisi Jevgeni vihdoin näytönpaikka siihen!

Saksalainen Thomas Greiss, 23, häärii tällä hetkellä kakkosvahtina, mutta harjoituspelien perusteella hän ei ole valmis hyppäämään suuriin saappaisiin. Sharks on oikeastaan pakotettu hankkimaan jossain vaihessa uusi Nabokovin tuuraaja. Nyt veskaririntama huutaa viimevuotisen kakkosen, Brian Boucherin kaltaista maalivahtia.

Vuonna 1991 perustettu San Jose ei ole vielä koskaan voittanut mestaruutta. Sen paras pudotuspelisaavutus on kaudelta 2003-2004, jolloin se hävisi konferenssifinaalissa Calgarylle. Sharksin voi huoletta arvostaa alkavalla NHL-kaudella neljän runkosarjan parhaan joukkueen kastiin. Täysin eri asia kuitenkin on, nähdäänkö sitä lännen edustajana Stanley Cupin loppuotteluissa.

YLE - Timo Uusitalo

Jatka tästä