Olet tässä

Pekka Rinne valittiin NHL-viikon tähdistöön

julkaistu 02.11.2009 klo 20:27, päivitetty 16.01. klo 09:18
Pekka Rinne.

Pekka Rinne. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Nashvillen suomalaismaalivahti Pekka Rinne on valittu jääkiekkoliiga NHL:n menneen viikon kakkostähdeksi. Rinne torjui alkukaudella rämpineelle Nashvillelle kolme voittoa päästäen otteluissa yhteensä kaksi maalia selkänsä taakse.

Rinne nollasi Chicagon perjantaiaamuna ja torjui 4-2-voiton Dallasista sunnuntaiaamuna. Torstaina hänet vaihdettiin kesken ottelun Nashvillen maaliin Minnesota-ottelussa, ja Nashville nousi 2-3-tappioasemasta 4-3-voittoon.

Viikon ykköstähti oli Toronton puolustaja Tomas Kaberle, joka mätti joukkueensa neljässä ottelussa puolustajalle käsittämättömät pisteet 2+10=12. Kukaan ei ole tehnyt tällä kaudella yhdellä viikolla samanlaisia pisteitä.

Viikon kolmostähti oli Rinteen tavoin maalivahti, San Josen Jevgeni Nabokov. Venäläinen on torjunut mainiosti viiden ottelun voittoputkessa seilaavan San Josen maalilla.

YLE

Jatka tästä