Ruutu palasi kaukaloon - Carolina rämpii syvällä
Tuomo Ruutu on kärsinyt Darcy Tuckerin telomisesta saamansa kolmen ottelun pelikiellon. (Arkistokuva)
Kuva: EPA
Pelikiellostaan vapautuneen Tuomo Ruudun ja loukkaantumisesta toipuneen Erik Colen paluut kokoonpanoon eivät auttaneet Carolinaa, joka kärsi jo yhdeksännen perättäisen tappionsa jääkiekkoliiga NHL:ssä. Tällä kertaa viimeistä edeltävänä koko liigassa majaileva Carolina taipui San Joselle maalein 1-5.
Carolina teki kotiottelussaan ensimmäisen maalin, mutta siihen juhlat sitten loppuivatkin. Maalin tehnyt Brandon Sutter teki Carolinan ainoat kaksi maalia viikonlopun otteluissa Philadelphiaa ja San Josea vastaan.
Maali syntyi ajassa 22.48, mutta jo vajaan kolmen minuutin kuluttua tästä San Jose johti ottelua. Maalinteossa kunnostautuivat kauden ensimmäisen osumansa viimeistellyt Kent Huskins ja kauden toisensa tehnyt Brad Staubitz.
Ihmeellisten maalintekijöiden esiinmarssi jatkui erän lopulla, kun valtava ruotsalaispakki Doug Murray lisäsi Joe Thorntonin ja Ryan Clowen syötöistä johdon 3-1:een. Lopullinen niitti voitolle saatiin kolmannessa erässä, kun Marc-Edouard Vlasic ja Patrick Marleau osuivat. Marleau on tehnyt edellisessä kahdeksassa ottelussa mahtitehot 6+9=15. Koko kauden tehot ovat 11+10=21, joilla hän on pistepörssin toisena.
25 kertaa torjunut Jevgeni Nabokov pääsi helpolla San Josen maalilla. Viime kaudella runkosarjan voittanut San Jose on voittanut viisi ottelua peräkkäin, ja kahdeksassa edellisessä ottelussa sen tilille on kertynyt vain yksi tappio. Vain seitsemän pistettä 13 ottelusta kerännyt Carolina on pisteen edellä koko liigan hännänhuippua, Torontoa.
- Tämä ei johdu mistään yhdestä jatkuvasta ongelmasta, vaan kyse on eri asiasta joka päivä. En luultavasti osaa edes selittää, kuinka turhauttavaa tämä on, totesi Carolinan päävalmentaja Paul Maurice.