Hollanti - Suomi minuutti minuutilta
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Suomen jalkapallomaajoukkueen taistelu ei riittänyt Rotterdamissa Hollannin vieraana. Klaas-Jan Huntelaar iski kotijoukkueen molemmat maalit 2-1-voitossa. Suomen ainokaisesta vastasi Mikael Forssell.
HOLLANTI - SUOMI lopputulos 2-1 (2-1)
klo 23.21: Ottelu päättyy oranssipaitojen niukkaan voittoon.
90+2 min: Pelataan viimeisiä hetkiä Rotterdamissa. Hollanti on nappaamassa täydet kolme pistettä kotiyleisönsä edessä.
90+1 min: Pasanen rikkoo vastustajaa omalla kenttäpuoliskolla. Hollanti pelaa vapaapotkunsa lyhyenä.
90 min: Väyrynen tekee käsivirheen hyökkäyspäässä. Siirrytään erotuomarin antamalle lisäajalle, jota on luvassa kaksi minuuttia.
89 min: Eremenko nostaa pallon kohti Sparvia, mutta Heitinga puolustaa mainiosti. Irtopallon koppaa Stekelenburg. Seuraavassa tilanteessa Eremenko junior näkee Johanssonin, joka on ehtinyt paitsioon.
88 min: Van Bommel pelaa palloa korkealla jalalla, ja Suomi saa vapaapotkun reilusta 20 metristä. Eremenko juniorin laukaus pysähtyy muuriin.
87 min: Hollantilaispelaajat viittoilevat, että Moisander olisi tehnyt käsivirheen Suomen rangaistusalueella. Erotuomari antaa pelin jatkua.
86 min: Eremenko vie hetkeksi pallon vastustajalta, mutta hän "lahjoittaa" sen pian takaisin. Hollannilla ei ole mitään kiirettä erikoistilanteissaan.
85 min: Moisander roikkuu vaihtopelaaja Lensin paidassa. Kotijoukkue saa vapaapotkun sivurajan tuntumasta.
84 min: Van der Wiel nousee hyvin, mutta Eremenko on parkkeerannut tielle. Suomi selviytyy säikähdyksellä.
83 min: Johanssonin syöttö karkaa vastustajalle, kun Suomi yrittää aiheuttaa painetta kohti Stekelenburgin vartioimaa maalia.
82 min: Myös Hollanti on tekemässä viimeistä vaihtoaan. Van Nistelrooy
vaihdetaan kahden maalin miehen Huntelaarin tilalle.
81 min: Eremenko junior päästetään irti. Tilaa tekee maalintekijä
Forssell.
80 min: Anita taklaa rajusti Sparvia, joka saa kovan iskun. Nyt Suomelle tuomitaan vapaapotku, joka ei kuitenkaan tuota tulosta.
79 min: Heikkinen katkaisee keskityksen, minkä jälkeen Väyrynen kaadetaan keskialueella. Erotuomarin pilli soi.
78 min: Johansson keskittää oikealta. Pallo osuu matkalla vastustajaan, ja Mathijsenilla on helppo työ purkaa tilanne. Toisessa päässä Pasanen joutuu töihin Hollannin hyökätessä.
77 min: Pasanen antaa heikon syötön, joka katkaistaan. Suomalaisten onneksi Sneijder kaatuu ratkaisevalla hetkellä.
76 min: Lampi katkaisee hyvin oikealla laidalla. Hollanti vaihtaa puolta ja yrittää päästä läpi vasemmalta.
75 min: Hollanti pitää palloa. Suomella on enää 15 minuuttia aikaa maalintekoon, jos se aikoo avata pistetilinsä.
74 min: Hollanti suorittaa toisen vaihtonsa. Afellay tulee pois, ja
tositoimiin pääsee Lens.
73 min: Pallo kimpoaa Sparvin kautta kohti päätyrajaa, joten Fredrikson joutuu kiihdyttämään täyteen vauhtiin. Mies pitää pallon kentän puolella.
72 min: Hollannin vaihtopelaaja van Nistelrooy lämmittelee kentän laidalla ja kerää suuret suosionosoitukset kotiyleisöltä.
71 min: Porokara ja Väyrynen syöttelevät pienessä tilassa, mutta pallo karkaa lopulta yli sivurajan.
70 min: Johansson on keskellä vapaana, mutta Lammen syöttö on heppoinen. Hollanti lähtee vastahyökkäykseen, joka päättyy van der Wielin surkeaan keskitykseen.
69 min: Suomi vaihtaa toisen kerran. Johansson korvaa Sjölundin. Sitä
ennen Väyrynen on järjestää Suomelle maalintekopaikan.
68 min: Afellayn keskitys tavoittaa Elian, joka yrittää ovelaa viimeistelyä. Pallo suuntautuu selvästi ohi Fredriksonin vartioiman maalin.
67 min: Pasanen nousee korkeimmalle vapaapotkussa ja puskee pallon pois. Forssell ahdistelee toisessa päässä van der Wieliä, joka syöttää pallon tyylikkäästi Stekelenburgille.
66 min: Erotuomarin pilli soi, kun Porokara rikkoo keskialueella.
65 min: Elia harhauttaa Lammen heti näyttävästi. Suomi puolustaa kuitenkin monen miehen voimin, eikä syöttösuuntia löydy.
64 min: Van der Wiel kaataa Sjölundin takaapäin. Suomelle tuomitaan
vapaapotku. Samalla van der Vaart jättää kentän. Tilalle juoksee Elia.
63 min: Sneijder pelaa pallon syvyyteen. Afellay ei pysty pitämään palloa rajojen sisällä, joten peliä jatketaan Suomen maalipotkulla.
62 min: Forssell syöttää hyökkäyspäässä Sjölundille, joka on niukasti paitsiossa.
61 min: Hollanti menettää pallon hyökkäysalueella, mutta valkopaidat eivät onnistu hyödyntämään sitä. Pallo palautuu Fredriksonille.
60 min: Porokara hakee keskityksellään Forssellia, joka joutuu
Hollannin topparien puristukseen. Heti perään Sparv rikkoo Afellayta ja saa
varoituksen.
59 min: Forssell aiheuttaa ongelmia oranssipaitojen alakerralle. Mathijsen pelaa pallon varmuuden vuoksi taaksepäin Stekelenburgille.
58 min: Sneijder yrittää syöttää Anitalle, joka kokee Pasasen puolustustaidot. Suomalainen pelaa pallon Anitan kautta yli sivurajan.
57 min: Van der Vaart napauttaa Lampea koiville. Suomi saa vapaapotkun, jonka jälkeen Sjölund menettää pallon.
56 min: Hollanti rauhoittaa peliä. Eremenko katkaisee hetkeksi, mutta syöttö karkaa takaisin vastustajalle.
55 min: Väyrynen keskittää kulmapotkunsa maalin eteen. Kookas Stekelenburg nousee korkeimmalle ja nyrkkeilee pallon pois. Toisessa päässä Afellay siirtää pallon maalin eteen, mutta van der Vaart ei ehdi tilanteeseen.
54 min: Van Bommel kaataa Forssellin erotuomarin edessä. Seurauksena on vapaapotku, jonka jälkeen Sjölund hankkii joukkueelleen kulmapotkun.
53 min: Eremenko jää turhan yksin hollantilaisten keskellä ja menettää pallon. Suomen puolustusryhmitys on valmiina, eikä kotijoukkue pääse vastaiskuun.
52 min: Afellay kaadetaan, mutta erotuomari soveltaa hyötynäkökohtaa. Sneijder saa pallon ja täräyttää sen reilusti yli maalin.
51 min: Lampi saa kovan tällin keskialueella. Hän on hetken aikaa kentän pinnassa mutta pystyy lopulta jatkamaan peliä.
50 min: Sneijder syöttää oikea-aikaisesti pystyyn Huntelaarille. Fredrikson aavistaa hollantilaisten aikeet ja ehtii pallolle ensimmäisenä.
49 min: Eremenko keskittää oikealta, mutta Forssell ei saa maalin edessä kunnollista osumaa palloon. Toisessa päässä van der Vaart keskittää ja Fredrikson joutuu torjuntatöihin.
48 min: Suomi onnistuu katkaisemaan kotijoukkueen vyörytyksen. Mathijsen kaataa Forssellin vapaapotkun arvoisesti keskialueella.
47 min: Hollantilaiset syöttelevät rauhallisesti. Afellay keskittää oikealta, mutta Suomen puolustus on hereillä.
46 min: Jälkimmäinen puoliaika alkaa. Suomi on tehnyt tauon aikana
yhden vaihdon. Porokara korvaa Hämäläisen.
45 min: Tauolle siirrytään Hollannin 2-1-johtoasemassa. Suomi voi
kuitenkin olla varsin tyytyväinen peliesitykseensä.
44 min: Pelataan ensimmäisen puoliajan viime hetkiä. Afellay ajaa väkisin päätyyn, mutta keskitys ei löydä hollantilaisia.
43 min: Sneijder hakee Huntelaaria kärjestä. Syöttö karkaa Fredriksonille. Toisessa päässä Forssell ja Mathijsen joutuvat kaksinkamppailuun, joka päättyy hollantilaisen eduksi.
42 min: Hollanti on saanut otetta Suomen vahvan painostusjakson jälkeen ja pitää palloa keskialueella. Van der Vaartin keskitys pysähtyy Lampeen.
41 min: Pallon takana on taas Sneijder. Laukaus leijailee taivaan tuuliin.
40 min: Sparv kaataa van der Vaartin. Hollanti saa vapaapotkun vaarallisesta paikasta.
39 min: Eremenko antaa hyvin pystyyn Sjölundille, joka syöttää maalin
eteen Väyryselle. Tämä laukoo kohti alanurkkaa, mutta Stekelenburg torjuu
upeasti jalallaan.
38 min: Forssell hakeutuu jälleen maalintekopaikkaan, nyt Sjölundin syötöstä. Hän osuu kuitenkin palloon vain puolittain.
37 min: Van der Vaart tavoittelee keskityksellään maalintekijä Huntelaaria. Fredrikson tulee ulos vakuuttavasti ja hoitaa ruutunsa. Seuraavassa tilanteessa Pasanen katkaisee erinomaisesti Afellayn syötön.
36 min: Moisander on vasemmalla vapaana. Van der Vaart liukuu pallon yli sivurajan. Heiton jälkeen Forssell ei pääse kakkospalloon.
35 min: Afellay kokee kovia suomalaisten keskellä. Hollanti saa vapaapotkun.
34 min: Afellay vapautuu vasemmalta puolittain läpi. Suomalaisten onneksi pallo on ehtinyt käydä sivurajan toisella puolella.
33 min: Nikolajev nostaa keltaisen kortin jo toistamiseen
suomalaispelaajalle. Tällä kertaa tilastoihin joutuu Eremenko ajanpeluun
takia.
32 min: Van Bommel antaa heikon syötön keskikentällä, mutta Suomi ei
kykene hyödyntämään tilannetta. Pallo palautetaan alakertaan. Sen jälkeen
Hämäläinen puhkoo Hollannin puolustuksen ja Forssell on yksin läpi.
Stekelenburg torjuu.
31 min: Heitinga ryntää Forssellin päälle. Suomi saa keskialueelta vapaapotkun, joka pelataan lyhyenä. Sjölund ajautuu paitsioasemaan.
30 min: Eremenko puskee pallon väljemmille vesille Sneijderin kulmapotkun jälkeen. Pian Sneijder pääsee keskittämään ja Fredrikson nappaa pallon helposti.
29 min: Sjölund pelaa huolimattomasti, mikä on kostautua. Heikkinen purkaa kuitenkin tilanteen. Heti perään Sneijder löytää van der Vaartin, joka pakottaa Fredriksonin kelpo torjuntaan.
28 min: Afellay etenee keskityspaikkaan oikealla laidalla. Moisander onnistuu katkaisemaan.
27 min: Van der Vaart työntää Pasasta selästä Suomen rangaistusalueen rajan tuntumassa. Suomi saa tilanteesta vapaapotkun.
26 min: Van der Vaart yrittää päästä Lammesta ohi. Suomalainen on valppaana ja siirtää pallon yli sivurajan.
25 min: Forssell tekee mainiota työtä puolustussuuntaan ja riistää
pallon vastustajalta. Eremenko antaa pystyyn Väyryselle, joka on erittäin
lähellä maalintekoa. Stekelenburg ja Van der Wiel pelastavat Hollannin viime
hetkellä.
24 min: Lampi katkaisee hyvin oikealla, mutta hänen syöttönsä ei löydä omaa pelaajaa. Lupaava mahdollisuus vastaiskuun kuivuu kokoon.
23 min: Van der Vaartia rikotaan vasemmalla laidalla, ja Sneijder tulee antamaan vapaapotkua. Suomen puolustus on hereillä. Väyrynen kuitenkin rikkoo van Bommelia keskialueella.
22 min: Sneijder tulee hakemaan palloa alhaalta. Hollanti yrittää nostaa hyökkäystään, kunnes Hämäläinen hankkii vieraille rajaheiton.
21 min: Väyrysen matala vapaapotku kilpistyy ensimmäiseen vastustajaan. Jatkotilanteessa van Bommel palauttaa pallon päällään maalivahti Stekelenburgille.
20 min: Forssell kamppaa van Bommelin keskiviivan tuntumassa. Hollannille tuomitaan vapaapotku. Sen jälkeen Sjölundia revitään, ja erotuomarin pilli soi.
19 min: Sjölund keskittää pallon maalin eteen. Forssell on jäänyt
vapaaksi hollantilaisten keskellä ja nikkaa kavennuksen.
18 min: Heitinga tekee rikkeen, ja Suomi saa vapaapotkun reilun 30 metrin päässä maalista. Suomi saa kulmapotkun, kun van der Wiel jatkaa pallon yli päätyrajan.
17 min: Huntelaarin rangaistuspotku uppoaa varmasti vasempaan
alanurkkaan ohi voimattoman Fredriksonin. Hollanti johtaa 2-0.
16 min: Heikkinen huitaisee van Bommelin rangaistuspotkun arvoisesti ja
saa keltaisen kortin.
15 min: Pasanen katkaisee hollantilaisten pitkän syötön. Pallo ei kuitenkaan tahdo pysyä valkopaidoilla.
14 min: Sneijderin kulmapotku kaartaa takatolpalle. Paikalla on suomalaisista Sparv.
13 min: Pasanen rikkoo Huntelaaria, ja erotuomarin pilli soi. Pallon taakse asettuu Sneijder, jonka vapaapotku on yllättää Fredriksonin. Tämä torjuu pallon tolpan juuresta.
12 min: Heitinga syöttää pallon loistavasti pystyyn Huntelaarille. Fredrikson tulee oikea-aikaisesti vastaan ja potkaisee pallon yli sivurajan.
11 min: Tällä kertaa Hollannin hyökkäyksestä ei tule mitään. Pallo ajautuu aina Fredriksonille saakka. Seuraavassa tilanteessa Afellay ampuu pallon päätykatsomoon Eremenkon pelattua huolimattomasti.
10 min: Suomella on vaikeuksia kentällä. Yhdeksän pelaajaa on jatkuvasti pallon alla.
9 min: Pallo on taas kotijoukkueen hallussa. Van der Vaart keskittää maalin eteen, ja Heikkiselle tulee kiire. Hän pystyy kuitenkin purkamaan tilanteen.
8 min: Hollannin Anita nousee vasemmalta ja lähettää pallon selvästi yli maalin.
7 min: Heikkinen joutuu purkamaan pallon yli päätyrajan, ja Hollanti
iskee. Huntelaar puskee avausmaalin lyhyenä annetun kulmapotkun jälkeen.
Esityön tekevät Sneijder ja van der Vaart.
6 min: Kapteeni Pasanen voittaa ilmataistelun puolustuspäässä. Suomi ei kuitenkaan pääse vastahyökkäykseen, vaan pallo palautuu oranssipaidoille.
5 min: Valkopaidat nousevat ensimmäisen kerran. Forssell hankkii kulmapotkun, jonka jälkitilanteessa Suomi saa painetta. Hollannin puolustus joutuu siirtämään pallon yli päätyrajan, mutta toinenkaan kulmapotku ei tuo tulosta.
4 min: Hollanti hyökkää jälleen oikealta. Van der Wiel pääsee keskittämään, mutta Eremenko on edessä.
3 min: Vierasjoukkueen maalivahti Fredrikson joutuu ensimmäisen kerran tositoimiin, kun Afellay keskittää.
2 min: Väyrynen taklaa rajusti van Bommelia keskialueella. Seurauksena on vapaapotku, jonka Suomen puolustus selvittää.
1 min: Hollanti pitää palloa hallussaan ottelun alussa. Pitkä puolenvaihto karkaa kuitenkin yli sivurajan.
klo 21.30: Peli käynnistyy. Suomen pelaajilla on edessä hikinen
iltapuhde.
klo 21.25: Edessä ovat kansallislaulut ennen alkuvihellystä. Oikeutta jakaa venäläinen erotuomari Aleksei Nikolajev.
klo 21.15: Kamppailun alkamiseen on enää noin vartti. E-lohkon illan muissa otteluissa Ruotsi kohtaa kotonaan San Marinon ja Suomen nujertanut Moldova pelaa Unkarin vieraana.
klo 21.05: Mikäli Suomi yllättäisi tänään Hollannin, olisi kyseessä kautta aikojen Huuhkajien 50. täysi pistepotti EM/MM-karsintaotteluissa. Tähän mennessä kasassa on 21 täyttä pistepottia EM-karsinnoissa ja 28 voittoa MM-karsinnoissa.
klo 20.55: Kotijoukkueen nimekkäistä pelaajista Arjen Robben, Robin van Persie ja Dirk Kuyt ovat sivussa loukkaantumisten takia. Päävalmentaja Bert van Marwijk lähettää siitä huolimatta kentälle huippuvahvan miehistön. Johtotähtenä häärii Interin pelintekijä Wesley Sneijder, ja kipparina toimii Bayern Münchenin kovanaama Mark van Bommel.
klo 20.45: Hollanti pyrkii jatkamaan komeaa karsintaputkeaan. Viime MM-karsinnoissa oranssipaidat olivat murskaavia: kahdeksan ottelua ja kahdeksan voittoa, maalierolla 17-2. Vastustajina lohkossa olivat Norja, Skotlanti, Makedonia ja Islanti. Kaksissa viime karsinnoissa Hollannin kotisaldo on ollut vakuuttava 9-1-0 maalierolla 21-1.
klo 20.35: Suomi aloitti EM-karsinnan 0-2-tappiolla perjantaina Moldovassa. Hollanti haki samana päivänä 5-0-vierasvoiton San Marinosta. Maat kohtasivat viimeksi MM2006-karsinnassa. Tuolloin Hollanti voitti kotonaan 3-1 ja vieraissa 4-0.
klo 20.25: Suomen vaihtopelaajat ovat Jukka Lehtovaara, Teemu Tainio, Jari Litmanen, Joonas Kolkka, Jonatan Johansson, Roni Porokara ja Alexei Eremenko junior.
klo 20.15: Päävalmentaja Stuart Baxter on julkistanut Suomen avauskokoonpanon. Kapteeninnauhaa kantaa Sami Hyypiän poissaollessa Petri Pasanen.
Avauskokoonpanot
Hollanti
1 Maarten Stekelenburg
2 Gregory van der Wiel
3 John Heitinga
4 Joris Mathijsen
5 Vurnon Anita
6 Mark van Bommel (C)
8 Nigel de Jong
7 Ibrahim Afellay
10 Wesley Sneijder
11 Rafael van der Vaart
9 Klaas-Jan Huntelaar
Suomi
1 Otto Fredrikson
5 Veli Lampi
23 Markus Heikkinen
2 Petri Pasanen (C)
3 Niklas Moisander
21 Kasper Hämäläinen
14 Tim Sparv
7 Roman Eremenko
15 Daniel Sjölund
6 Mika Väyrynen
9 Mikael Forssell
Erotuomari: Aleksei Nikolajev (RUS)
YLE Urheilu