yle.fi


Olet tässä

Håkans: Suomen Cupia on aliarvioitu

julkaistu 31.10.2009 klo 18:26, päivitetty 4.1.2010 klo 13:52
Stefan Håkans.

Stefan Håkans.

Kuva: YLE

Turkulaisen FC Interin omistaja Stefan Håkans luonnehti lauantain Cup-mestaruutta loistavaksi saavutukseksi. Hän muistutti, että kyseessä on merkittävä kotimainen jalkapallokilpailu.

- Mielestäni Suomen Cupia on aliarvioitu Suomessa, mutta se rankataan kuitenkin Suomen Palloliiton ranking-listalla toiseksi parhaaksi saavutukseksi, sanoi Håkans.

- Myös eurocupeissa kun arvotaan, niin se on korkeasti rankattu. Se merkitsee sitä, että meillä on europelit ensi vuonna. Se on arvokasta sekä rahallisesti että pelaajille, hän lisäsi.

Håkans painotti, ettei FC Inter ole hävinnyt yhtään kamppailua elokuun jälkeen. Kauden keskivaiheille mahtui suvantovaihe, jolloin joukkue hävisi pelejä. Tuolloinkin turkulaiset olivat Håkansin mielestä monessa ottelussa parempia, mutta maalinteko ontui.

- Meillä oli viime vuonna varmaankin nuorin joukkue sarjassa. Nytkin jos Aristides Pertotin ottaa pois, niin keski-ikä on parinkympin huiteissa. Kokemusta tulee joka vuosi. Tällä tavalla Suomen jalkapalloa rakennetaan, että on nuoria ja nälkäisiä pelaajia.

YLE

Jatka tästä