yle.fi


Olet tässä

KPV:n Korhonen: Sunnuntaina jytisee

julkaistu 21.10.2009 klo 19:18, päivitetty 16.1.2010 klo 07:50
Jarmo Korhosen mukaan KPV aikoo tarttua mahdollisuuteensa.

Jarmo Korhosen mukaan KPV aikoo tarttua mahdollisuuteensa.

Kuva: YLE

KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen ei ensimmäisen ottelun jälkeen pahemmin harmitellut joukkueensa 2-3-tappiota, vaan suuntasi katseensa tulevaan sunnuntaihin. Tuolloin KPV aikoo matkustaa Jyväskylään täydessä latingissa ja laittaa JJK:n taistelemaan tosissaan Veikkausliiga-paikastaan.

Vaikka KPV kärsi kotikentällään kirvelevän 2-3-tappion, ei valmentaja Jarmo Korhonen ollut tilanteesta huolissaan. Tosin hän kyllä myönsi, ettei lähtötilanne toiseen osaotteluun ole maailman helpoin.

- Tämä homma on vielä kesken. Sunnuntaina jatketaan Jyväskylässä. Peli ei missään nimessä ole vielä ohi, Korhonen vakuutti.

- Tämä joukkue on ollut tänä kesänä monta kertaa selkä seinää vasten. Olemme olleet ahtaalla, mutta tämä joukkue tulee aina uudelleen. Sunnuntaina menemme täynnä energiaa Jyväskylään.

Kokkolassa pelattu avausottelu oli Korhosen mielestä erittäin vauhdikas, mutta kaikki viisi maalia syntyivät hänen mielestään puolin ja toisin helpohkosti. Korhonen arvioikin jännityksellä olleen oma osuutensa asiassa.

- Kaikki työ on tehty nyt tätä varten. Nyt vain palautellaan ja koitetaan huoltaa itsemme mahdollisimman hyvään kuntoon, että sunnuntaina jytisee, Korhonen sanoi.

- Eihän tämä lähtökohta tietenkään mikään maailman helpoin ole vierasmaalien suhteen, mutta meillä on mahdollisuus ja siihen mahdollisuuteen aiomme vielä tarttua.

YLE

Jatka tästä