Håkans: Voimat on yhdistettävä Turussa
Stefan Håkans (Arkistokuva).
Kuva: YLE
Turkulaisen FC Interin omistaja Stefan Håkans sanoo, että TPS-jalkapallo voisi pelata ja harjoittaa omaa myyntitoimintansa Kupittaan jalkapallostadionilla, jos se sitä todella haluaisi.
Håkans kertoo FC Interin tiedotteessa tarjonneensa TPS:lle useaan kertaan mahdollisuutta tulla stadionin osaomistajaksi. TPS:lla oli jo alun perin stadionin rakennusvaiheessa mahdollisuus tulla osakkaaksi stadionhankkeessa.
- Turkulaisen jalkapallon pitäisi yhdistää voimansa ja panostaa kehitystyönsä mahdollisimman toimivien ottelu- ja yleisöpaikkojen luomiseksi eikä toimintojen hajottamiseksi useisiin eri pisteisiin, painottaa Håkans.
Håkans on tähän saakka vuokrannut stadionia myös TPS:n käyttöön ottelukohtaisella vuokralla ja samalla TPS:n yhteistyökumppanit sekä otteluyleisö ovat voineet käyttää ravintola- ja muita tiloja.
- Stadionyhtiö vuokraa tilojaan kaikkien halukkaiden käyttöön kattaakseen tietysti kulunsa ja investointinsa. Yksityinen yritys ei voi antaa tilojaan alle omakustannushinnan toisten käyttöön eikä se myöskään voi antaa ravintolansa anniskeluoikeutta ulkopuolisen käyttöön, kuten TPS on vaatinut, toteaa Håkans.
TPS on vaatinut stadionyhtiötä antamaan tilansa ja ravintolansa omaan käyttöönsä, jotta jalkapalloseura voisi saada kaikki myyntituotot itselleen kotiottelujensa osalta.
- Olen viimeksi muutama päivä sitten ehdottanut TPS:lle, että se voi ostaa puolet stadionista ja sen ravintolasta. Investoimalla liiketoimintaan TPS pääsisi mukaan tuottojen jakamiseen, mikä on normaalia liiketoimintaa, sanoo Håkans.
Hänen mielestään julkisuuteen on annettu monin osin virheellinen kuva Kupittaan stadionin käyttöoikeuksista ja neuvottelutilanteesta. TPS on esittänyt Turun kaupungille, että Paavo Nurmen yleisurheilua varten rakennettu kenttä muutettaisiin verovaroin jalkapalloilukäyttöön. Yhtenä vaihtoehtona on, että kaupunki antaisi TPS:lle tontin hotelli Caribian läheltä omaa stadionia varten.
- Turkulaisen jalkapallon kehittämisen näkökulmasta on epärealistista ajatella, että yleisömäärät ja myyntituotot riittäisivät uusiin rakennusinvestointeihin. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa turkulaisen jalkapallon pitäisi yhdistää voimansa kenttä- ja muiden palvelujen rakentamisessa, vaikka peli ja tuloskilpailu jatkuvatkin entistä kiivaampana viheriöllä, sanoo Håkans.
Lähde: FC Interin tiedotus