yle.fi


Olet tässä

TPS:n stadionhanke aiheuttaa närää Turussa

julkaistu 13.11.2009 klo 16:24, päivitetty 16.1.2010 klo 08:58

Kuva: YLE (Arkistokuva)

Turussa on kehittymässä kiista kylpylähotelli Caribian viereisen puistotontin käytöstä. Turun Palloseuran jalkapalloyhtiö on jättänyt kiinteistölaitokselle suunnitteluvarausanomuksen liikuntakeskuksen rakentamisesta tontille.

Samaiselle Nummen Keskuspuiston alueelle on kuitenkin jo vuosien ajan ollut suunnitteilla puistokokonaisuus. Puistosta on jo laadittu kaupungin, Turun ammattikorkeakoulun ja Kuuvuoriyhdistyksen yhteistyönä yleissuunnitelma, joka on toimitettu kaupungin suunnittelutoimistoon.

Kuuvuoriyhdistyksen hallituksen jäsen, arkkitehti Raimo Volanen, tyrmistyi saadessaan tiedon TPS:n stadionsuunnitelmista.

- Tässä on nyt oleellista, että ei anneta suunnitteluvarausta. Sen myötä Keskuspuiston alue jämähtäisi kymmeneksi vuodeksi. Meillä on ollut tavoitteena saada puisto rakennetuksi jo vuoden kahden aikana, Volanen kertoo.

Valmiissa yleissuunnitelmassa kahden hehtaarin kokoiselle alueelle on esimerkiksi merkitty lampi, esiintymispaikkoja sekä kevyen liikenteen väyliä.

Volanen toivoo, että suunnitelma esiteltäisiin päättäville elimille ja, että siinä esitetyt työt aloitettaisiin nopealla aikataululla. Kustannusarvio on noin 100 000 euroa.

TPS haluaa pois Veritakselta

Turun Palloseura ei halua pelata enää kotiottelujaan Kupittaan Veritas Stadionilla. Se on on hakenut ensi kaudeksi lupaa siirtää pelinsä väliaikaisesti Urheilupuistoon Paavo Nurmen Stadionille.

Taustalla ovat taloudelliset kiistat. TPS:n mukaan FC Interin taustavoimien omistama Veritas-stadion muun muassa perii liian kovaa vuokraa TPS:n kotipeleistä. TPS ei myöskään hyödy ottelutapahtumien oheismyynnin tuotoista.

Suunnitteluvarausanomuksessaan TPS kertoo selvittävänsä uudentyyppisen, monipuolisen liikuntakeskuksen perustamismahdollisuuksia. Stadionille saattaisi tulla jopa 10 000 katsomopaikkaa.

- Minä olen myös Tepsin fani ja puhun myös fanien puolesta. Kyllä yksi stadion riittää Turun kokoisessa kaupungissa. Siellä on harjoittelumahdollisuudet jo valmiina. Kyllä Tepsin ja Interin nyt täytyy päästä sopuun Veritaksen käytöstä, Volanen lataa.

Hanke jo kulttuurivuodeksikin

Keskuspuistosuunnitelma on edennyt jo niinkin pitkälle, että osa siitä on hyväksytty mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 hankkeisiin.

Puistoon tulisi niin sanottu Jatulintarha, eli iso kivirinki, joka voisi olla kokoontumispaikkana ja sopisi myös lasten leikkeihin. Vastaavia Jatulintarhoja on suunniteltu myös muualle maakuntaan.

- Kyllä nyt tuntuu siltä, että joku kaupungin elimissä haraa tätä hanketta vastaan, Volanen pohtii.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kuuvuoriyhdistys joutuu puolustamaan puistonsa säilymistä. Aiemmin aluetta on muun muassa esitetty Turkuhallin ja erilaisten kauppakeskusten sijoituspaikaksi.

Myös Nummenmäen Pientalot ry:n kannanoton mukaan minkäänlaista suunnitteluvarausta ei stadionhankkeelle Nummen Keskuspuistoon tule myöntää.

YLE Turku / Sami Tammi

Jatka tästä