Lyon pudotti Realin tähtisikermän jatkosta
Ranskalaisseura Lyon teki tyhjäksi Real Madridin unelman jalkapallon Mestarien liigan voittamisesta kotistadionillaan keväällä. Lyon haki Madridista 1-1-tasapelin, ja Real Madrid putosi kuudennen kerran peräkkäinen neljännesvälierävaiheessa yhteismaalein 1-2.
Lyon oli voittanut avausosan kotonaan 1-0, joten Realille oli oleellista maalinteon ohella se, että Lyon ei tekisi maalia. Real lähti hyökkäämään heti alusta alkaen. Kakalla oli paikka ensimmäisestä hyökkäyksestä, ja kuudennella minuutilla se onnistui jo maalinteossa. Gutin mainio pystysyöttö löysi Cristiano Ronaldon, joka tulitti Lyon-pakki Crisin estely-yrityksistä huolimatta pallon ohi Lyonin maalivahdin Hugo Llorisin.
Maalin jälkeenkin Real jatkoi painostustaan. 25. minuutin täyttyessä Kaka vapautti Gonzalo Higuainin läpiajoon. Argentiinalaiskärki harhautti Llorisin, mutta veto tyhjästä maalista pysähtyi kuitenkin nolosti tolppaan. Hetkeä myöhemmin Ronaldon vapaapotku reilusta paristakymmenestä metristä painui metrikaupalla yli Lyon-maalin.
Higuanilla oli vielä ensimmäisellä puoliajalla pari paikkaa, mutta ensimmäisen Lloris torjui ja toisessa pusku suuntautui ohi. Lyon oli täysin jyrän alla avausjaksolla, ja ainoan kunnon paikan avausosaottelussa maalannut Jean Il Makoun räpelsi täysin. Näin puoliajalle mentiin Realin 1-0-johdossa yhteismaalien ollessa tasan.
Toiselle puoliajalle Lyon tuli selkeästi hyökkäävämmin. Vaihtopelaaja Maxime Gonalons oli hyvässä paikassa puoliajan alussa, mutta viimeistely ontui - kuten myös Sidney Govoulla, joka laukoi taivaan tuuliin toisen vaihtopelaajan, ruotsalaisen Kim Källströmin esityöstä.
75. minuutilla Lyonin yritys palkittiin. Lisandro tarjoili vierelleen Miralem Pjanicille, ja 19-vuotias bosnialaistaituri laukoi pallon upeasti maaliin.
Real olisi maalin jälkeen tarvinnut kaksi maalia jatkoon päästäkseen, mutta lopussa lähempänä maalintekoa oli Lyon. Lisandron viimeistely ylivoimahyökkäyksestä oli kuitenkin luokatonta, ja ottelu päättyi 1-1-tasapeliin, mikä tiesi Lyonille jatkopaikkaan yhteismaalein 2-1.
Real Madrid on pudonnut jo kuusi kertaa peräkkäin jatkosta nimenomaan tässä vaiheessa. Tänä vuonna menestys olisi ollut erityisen toivottavaa, sillä Mestarien liigan finaali pelataan keväällä Santiago Bernabeulla. Lyon pääsi kahdeksan parhaan joukkoon neljän vuoden tauon jälkeen.
Real Madrid - Lyon 1-1 (1-0), (1. osa 0-1)
1-0 Ronaldo 6
1-1 Pjanic 75
Kokoonpanot
Real Madrid
1 Casillas
4 Sergio Ramos
18 Albiol
19 Garay
2 Arbeloa -> 84.
-> 6 M. Diarra
24 Granero (varoitus) -> 62.
-> 23 van der Vaart (varoitus)
10 L. Diarra
14 Guti
9 Ronaldo
8 Kaka -> 77.
-> 7 Raul
20 Higuain
Lyon
1 Lloris
13 Reveillere
3 Cris (varoitus)
4 Boumsong -> 46.
-> 6 Källström
20 Cissokho
28 Toulalan
14 Govou
17 Makoun -> 46.
-> 41 Gonalons
8 Pjanic -> 84.
-> 10 Ederson
19 Delgado (varoitus)
9 Lisandro
Erotuomari: Nicola Rizzoli (ITA)
Lyon jatkoon yhteismaalein 2-1.
YLE Urheilu