Olet tässä

Portin nauttii suurta vastuuta Ascolissa

julkaistu 13.11.2009 klo 16:45, päivitetty 05.01. klo 07:12

Jonas Portin alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Jalkapallon Italian Serie B:n Ascolin paitaan alkukesästä siirtynyt Jonas Portin nousi välittömästi suureen osaan uudessa seurajoukkueessaan. Jarosta 21-vuotiaiten EM-kisojen jälkeen lähtenyt toppari on pelannut alkukauden jokaisessa ottelussa täydet minuutit.

Suuri vastuu ja välittömästi ansaittu avauskokoonpanon paikka yllätti pietarsaarelaisen itsekin.

- Pieni yllätys tämä oli, että olen saanut näin paljon vastuuta pelaamalla jokaisen ottelun ja minuutin. Jokainen haluaa tietenkin pelata, mutta että näin nopeasti ja vielä täysin uudessa ympäristössä, Portin ihmettelee.

Sopeutuminen uuteen ympäristöön tapahtui Portinin mielestä myös vaivattomasti. Onhan seurassa myös tuttua suomalaisverta Sakari Mattilan muodossa.

- Olen viihtynyt todella hyvin täällä. Sakari auttoi minua myös paljon alussa, kun hän tuli tänne minua jo aikaisemmin. Pikku hiljaa alkaa kielikin sujua kohtalaisesti ja ymmärrän jo jonkin verran puhetta, Portin kertoo.

Ascolin pelit sen sijaan eivät ole kulkeneet odotetusti. Alkukauden hyvä vire muuttui alamäeksi ja nyt joukkue ei ole voittanut kahdeksaan viimeiseen otteluun. Ero karsintaviivaan on kaventunut myös vain yhteen pisteeseen.

- Se on hyvin vaikeaa sanoa, miksi olemme nyt pelanneet heikosti. Kun voittoja ei tule, niin peli menee vaikeaksi. Itseluottamus menee samalla huonommaksi joukkueessa, Portin arvioi.

- Nyt pitää vain jatkaa kovaa treenaamista. Kyllä se jossain vaiheessa kääntyy, Portin uskoo.

Ensi sunnuntaina Portin menettää ensimmäisen pelinsä Italiassa, kun topparin korttitili tuli viime viikonloppuna täyteen tasan päättyneessä ottelussa Cittadellaa vastaan.

YLE

Jatka tästä