yle.fi


Olet tässä

Portugali raivasi tiensä Etelä-Afrikkaan

julkaistu 18.11.2009 klo 23:44, päivitetty 5.1.2010 klo 08:35

Kuva: YLE (Arkistokuva)

Portugali osoitti vahvuutensa jalkapallon MM-jatkokarsinnassa ja nappasi lopputurnauspaikan Bosnia-Hertsegovinan nenän edestä. Joukkue voitti keskiviikon vieraspelin Zenicassa 1-0 ja eteni jatkoon yhteismaalein 2-0.

- Bosnia on hyvä joukkue, mutta Portugali oli liian vahva heille. Meiltä löytyy räjähtävä yhdistelmä itseluottamusta, intohimoa ja päättäväisyyttä, totesi Portugalin luotsi Carlos Queiroz.

- Meillä on myös kokemusta, jota tarvitaan tällä tasolla. Lisäksi on aina helpompaa pelata, kun on voittanut ensimmäisen osaottelun. Karsinta-avauksen häviäminen Tanskalle oli vaikea hetki meille ja se antoi joillekin ihmisille väärän kuvan kyvyistämme, hän lisäsi.

Ottelupari ratkesi käytännössä keskiviikkona vajaan tunnin kohdalla, kun Raul Meireles teki Portugalille tärkeän vierasmaalin. Sen jälkeen kotijoukkue olisi tarvinnut kolme maalia MM-kisapaikkaan.

Bosnia-Hertsegovinan ilta synkkeni lopullisesti vartti ennen päätösvihellystä Sejad Salihovicin suihkukomennukseen.

YLE-Reuters

Jatka tästä