Ruotsalaislehti tuomaristaan: Kaikkien aikojen moka!
Thierry Henry ja kohtalokas käsi.
Kuva: YLE
Ruotsalaistuomari Martin Hanssonin toimintaa keskiviikkoillan jalkapallon Ranskan ja Irlannin välisessä MM-jatkokarsintaottelussa kuvaillaan kaikkien aikojen mokaksi ruotsalaislehdissä. Hansson hyväksyi ratkaisumaalin, joka syntyi selvästi käsivirheen johdosta.
Ranska eteni MM-lopputurnaukseen jatkoaikamaalin turvin, joka syntyi epäoikeudenmukaisesti käsivirheen seurauksena. Pallo oli menossa päätyrajan yli, kun Thierry Henry piti kahdella käsivirheellä pelivälineen kentällä. Käsivirheiden jälkeen Henry siirsi pallon maalille, josta William Gallas puski ratkaisevan osuman.
Aftonbladetissa päiviteltiin, ettei tuomarilta mennyt sivu suun yksi käsivirhe, vaan peräti kaksi Henryn käsivirhettä. Aftonbladet otsikoi uutisensa "Kaikkien aikojen moka!".
Expressen-lehdessä puolestaan ihmeteltiin sitä, miksi Hansson ei käynyt kysymässä Henryltä käsivirheestä. Virhe oli niin selvä, ettei Henry olisi voinut kiistää sen tapahtuneen.
Irlantilaispelaaja Richard Dunne totesi Expressenissä, että ottelun jälkeen tuomari oli yhä varma päätöksestään.
- Kun tenttasimme häntä ottelun jälkeen, sanoi hän olevansa 100 prosenttisen varma, ettei kyse ollut käsivirheestä, Dunne puhisi.