Trapattoni uskoo yhä MM-kisapaikkaan
Giovanni Trapattoni.
Kuva: YLE
Irlannin konkarivalmentaja Giovanni Trapattoni uskoo yhä jalkapallon MM-kisapaikkaan, vaikka hänen joukkueensa hävisi lauantain jatkokarsintaottelussa kotonaan Ranskalle 0-1.
Nicolas Anelka viimeisteli ainoan maalin ensimmäisessä osassa Croke Parkilla, joten keskiviikon kotijoukkue Ranska on suursuosikki jatkoonmenijäksi. Trapattonin mukaan ottelupari ei ole kuitenkaan vielä ratkennut.
- Pariisissa on toinen mahtava mahdollisuus, koska Ranska on päästänyt paljon maaleja vieraissa ja kotona, Trapattoni totesi Irlannin joukkueen tukikohdassa Malahidessa.
- Meidän on ajateltava tätä tilannetta, tasapainoa, peliesitystä, mentaliteettia ja myös sitä, mitä he ovat antaneet aiempien vastustajien tehdä. He päästävät maaleja, kuten mekin. He päätyivät karsintalohkossaan toiseksi, ja mielestämme meidän lohkomme oli kovatasoisempi, hän lisäsi.
Trapattoni muistutti, että jalkapallossa kaikki on pienestä kiinni. Lopputulos voi ratketa onnekkaaseen kimmokkeeseen, ylärimaan tai esimerkiksi erotuomarin ratkaisuihin.
- En halua puhua onnesta, mutta yhtenä vuonna voitimme mestaruuden Juventuksen kanssa, kun vastustaja ampui pallon minun joukkueeni hyökkääjää päin ja saimme maalin, hän sanoi.
- Jos katsoo eilisen peliesitystä, pelasimme hyvän ottelun. Olen kuullut saman mielipiteen Italiasta ja muistakin maista. He sanoivat, että Irlanti pelasi hyvin Ranskan joukkuetta vastaan.
Irlanti pelasi 8-karsintalohkossa kaikki ottelunsa ilman tappiota ja esiintyi edukseen vieraskentillä. Joukkue ylsi tasapeliin Italiassa, Bulgariassa sekä Montenegrossa ja voitti Kyproksen sekä Georgian. Keskiviikkona edessä on pakkovoitto.
- En halua päästää viittä maalia, kolmea maalia tai kahta maalia. 1-0 riittää viemään pelin jatkoajalle ja ehkä rangaistuspotkukilpailuun, 70-vuotias Trapattoni suunnitteli.