yle.fi


Olet tässä

Vakiovihje: Vakiossa perinteinen Boxing Day

julkaistu 22.12.2009 klo 15:46, päivitetty 8.1.2010 klo 11:19

Juhliiko Chelsea Birminghamia vastaan? (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Chelsea ja Liverpool nousevat kupongilla piikeiksi, sillä näiden joukkueiden kompastelut on nyt nähty. Lisäksi manageria vaihtaneet Manchester City sekä Reading ovat oivia pelikohteita.

Englannin jalkapallokentillä on pelattu tapaninpäivänä iät ja ajat, ja tällä kertaa kohteet pääsevät mukavasti myös vakiokuponkiin, jolle puolestaan päästään valitsemaan kerrankin suursuosikit varmoiksi.

Viime otteluissaan kompuroineet Liverpool ja Chelsea sekä viime viikolla manageriaan vaihtanut Manchester City kelpaavat nimittäin kaikki vallan mainiosti piikiksi. Pyhäpäivänä huomioida kannattaa myös Vakion peliaika, sillä peli umpeutuu lauantaina poikkeuksellisesti jo klo 14.45.

Ykköskohteen Chelsea on ainakin vihjeen tekohetkellä alkuviikolla jopa hieman alimerkitty. Kohu kapteeni John Terryn nähtävyysrahastusten ympärillä on taakse jäänyttä elämää ja joukkueen munimiset on pelikentillä munittu. Carlo Ancelotti ei yksinkertaisesti voi enää hyväksyä sinipaitojen alakerran kompurointeja. Materiaaliltaan Chelsea on useita luokkia vieraitaan kovempi.

Pelikansa on ylireagoinut hieman turhan paljon Birminghamin hyvää iskuun. Joukkue on toki kahdeksan pelin tappiottomassa putkessa, mutta Brum ei ole reiluun viiteen vuoteen onnistunut Chelseaa voittamaan ja otteluohjelmakin on ollut suhteellisen helppo. Lisäksi Roger Johnson loukkasi viikonloppuna polvensa ja on sivussa. Myös hyökkääjä Garry O'Connor sekä pakki Stuart Parnaby saattavat seurata ottelua katsomon puolelta.

Suurseurat ovat kompuroineet läpi kauden yllättävän paljon, mutta yllätyksien haussa täytyy olla jokin järki mukana. Chelsean kuuluu vieraissakin olla selvä suosikki - kakkonen toteutuu lähes kaksi kertaa kolmesta ja on usein osuvana hyvä varma.

Sunderland sukeltaa

Viidennessä kohteessa Everton matkustaa Sunderlandin vieraaksi. Kotijoukkue on ollut viime kierroksilla melkoisessa alavireessä, sillä viimeiset kymmenen peliä ovat tuottaneet laihan saldon - ainoastaan yhden voiton sekä kaksi pistejakoa. Manchester Cityä vastaan viimeksi joukkue kaatui vieraissa 3-4 -numeroin.

Kotonaan Black Cats on toki ollut melko hyvä, mutta tendenssi on huolestuttava. Normikokoonpanosta Anton Ferdinand sekä Craig Gordon jatkavat sairastuvalla.

Everton on kärsinyt niistä massiivisista loukkaantumisista, mitkä ovat häirinneet David Moyesin nippua eittämättä. Toffees on kutenkin kyennyt taistelemaan miehekkäästi ja se onkin kerännyt kolme tasuria putkeen, kun Birmingham, Chelsea sekä Tottenham eivät ole kyenneet rampaa Evertonia kaatamaan. Kolmikko Jo-Gosling-Neville palannee tähän otteluun kokoonpanoon.

Tässä kohtaa pelikansa on reagoinut turhan voimakkaasti Evertonin poissaoloihin, sillä materiaaliltaan Toffees on selvästi kovempi - eikä Sunderlandin nykyvire edes ole kummoinen. Näistä lähtökohdista kohteen kuuluu olla tasabuukki, joten peliprosentit ovat menneet vinksalleen. Ykköstä on puskettu viitisentoista pinnaa liikaa, joten järkipelaajalle ohituksen paikka on taas maukas. Ristikakkonen toteutuu yli kuusi kertaa kymmenestä ja on lisäksi ihan makoisa idea.

Mancinin City maistuu

Kohteessa seitsemän Manchester Citylle peli Stokea vastaan on avausmatsi uuden managerin, Roberto Mancinin alaisuudessa, mikä tuo varmasti lisää virtaa ja näyttöhaluja pelaajiin. City on lähes neljän suuren tasoinen joukkue kotonaan, ja nyt miljoonamiehet saavat taistella Mancinin luottamuksesta sekä peliajasta. Mark Hughesin lähtö ei loppujen lopuksi ollut kovin suuri yllätys, ja muutos valmennuksessa terästää joukkuetta.

Erityisesti alakerta on ollut tuuliajolla aivan liian usein - tähän italialainen halunnee ensimmäiseksi muutoksen, sillä tulivoimaa Citystä tunnetusti löytyy.

Stoke on tällä hetkellä todella hampaaton joukkue. Erityisesti vieraspeleissä mikään ei tunnu oikein onnistuvan, niinpä viimeisestä viidestä reissumatsista Potters on hävinnyt neljä ja tasannut pisteet kertaalleen. Hyökkäyspelissä sekä viimeistelyssä on ollut suuria vaikeuksia. Saksalaispakki Robert Huth sovittaa lauantaina pelikieltoaan.

Viime kaudella vastaava ottelu päättyi kotivoittoon lukemin 3-0, eivätkä vastaavat numerot ole kaukana nytkään. Ykkönen tulee haaviin jopa seitsemän kertaa kymmenestä. Kohde on näin ollen vain aavistuksen ylimerkattu, joten yllätysten naaraamiset kannattaa jättää muihin kohteisiin.

Poolin on piristyttävä

Kahdeksannen kohteen kotijoukkue Liverpoolin pitää viime aikojen hölmöilyistä huolimatta olla jättisuosikki Wolverhamptonia vastaan. Punakone saa vastaansa yhden sarjan heikoimmista joukkueista, vaikka sunnuntaina susilauma kykeni Burnleyn äärimmäisen tärkeässä ottelussa voittamaan. Poolia vastaan Mick McCarthy saattaa jälleen lepuuttaa joitakuita avainmiehiään, sillä pelitahti on tiivis - maanantaina vihreälle veralle juostaan jälleen. Michael Kightly, Andrew Keogh sekä David Edwards ovat varmuudella ottelusta sivussa loukkaantumistensa vuoksi.

Liverpool onnistui sössimään pahemman kerran edellisessä pelissä heikkoa Portsmouthia vastaan. Merkille pantavaa on, että Steven Gerrard on ollut kaikkea muuta kuin esimerkillinen johtaja ja kapteeni. Kentällä haluttoman oloinen Gerrard halunnee savustaa manageri Rafa Benitezin ulos - kuka ties...? Yhtä kaikki, jatkuva kompastelukin on jossain vaiheessa loputtava, eikä Anfield Roadilla haluta esittää fanien silmien edessä täysin munattomia otteita. Materiaaliltaan Pool on useaa luokkaa vahvempi kuin Wolves.

Tällaisessa kohtaamisessa ei kannata tuhlata merkkejä ykkösestä ohi, mutta pelikansa on siihen jo liikaa sortunut. Kotivoitto toteutuu lähes kahdeksan kertaa kymmenestä, joten ykkönen on jäänyt tässä vaiheessa jopa alipelatuksi.

Joutsenet jäässä

Mestaruussarjan puolella paras ohipeli-idea on kohteen kaksitoista kakkonen eli Swansea. Kotijoukkue Reading vaihtoi manageriaan viime viikolla, kun Brendan Rodgers sai lähteä heikon alkukauden jälkeen. Royals on ollut koko kauden varsin epäonninen erityisesti kotipeleissään saalistaen niissä vain yhden voiton. Toisaalta se olisi peliotteiden perusteilla ansainnut ainakin neljä-viisi täyttä pistepottia. Normaalisuorituksella Reading olisikin kerännyt riittävästi pisteitä TOP-10 -sijoituksiin, koska reissumatsit ovat kulkeneet oikein hyvin.

Vastustaja Swansea on tosin erittäin vaarallinen joukkue, eikä sitä missään nimessä kannata aliarvioida. Heikon alun jälkeen walesilaisjoukkue on ollut yksi liigan kovakuntoisimmista ryhmistä, ja se voitti viime kierroksellakin Sheffield Wedsin 0-2 vieraissa. Toisaalta viimeisimmästä kolmesta kohtaamisesta Readingin kotiluolassa Joutsenet eivät ole onnistuneet saalistamaan ainuttakaan voittoa.

Pelikansa on kuitenkin ylireagoinut Swansean huippukuntoon ja pelannut kakkosen törkesti yli. Näin ollen järkipelurille jää päinvastainen vaihtoehto eli ykkönen ja risti, mutta tuo yhdistelmä tuleekin todennäköisyysarvion mukaan kaappiin kaksi kertaa kolmesta - siihen nähden ykkönen sekä risti ovat keränneet hyvin vähän peliä vakiokansalta. Kyseessä on kierroksen ehdottomasti mehukkain peli-idea.

Vihjerivi (6+0):

1. Birmingham - Chelsea 2
2. Fulham - Tottenham 12
3. West Ham - Portsmouth 1X
4. Burnley - Bolton 1
5. Sunderland - Everton X2
6. Wigan - Blackburn 1
7. Man C - Stoke 1
8. Liverpool - Wolves 1
9. Sheff. W - Newcastle X2
10. Crystal P - Ipswich 12
11. QPR - Bristol C 1
12. Reading - Swansea 1X
13. Derby - Blackpool 1

YLE / Pete Käenmäki

Jatka tästä