yle.fi


Olet tässä

Lahden korinaluspainija nauttii roolistaan

julkaistu 9.5.2009 klo 21:26, päivitetty 1.1.2010 klo 09:01

Vesa Mäkäläinen puolusti Katajan Jeremiah Woodin tehottomaksi.

Kuva: YLE

Namika Lahden Vesa Mäkäläinen on pimentänyt kuluvalla Korisliigakaudella itseään isompia pelaajia menestyksekkäästi. Tällä kertaa lahtelaiskasvatti vei pelihuumorin Katajan Jeremiah Woodilta, ja työn hedelmä näkyi tulostaululla.

- Meillä puolustus toimi, ja se oli suurin syy miksi tänään voitettiin. Kataja joutui tekemään paljon töitä helpon korin eteen.

Näin summasi Mäkäläinen Namika Lahden voiton reseptiä. Mäkäläinen löysi kuitenkin pelistä parannettavaa erityisesti puolustuslevypalloissa.

Namika johti tauolle mentäessä yhdeksällä pisteellä, mutta Kataja pääsi kolmannen neljänneksen aikana jo pisteen päähän. Mäkäläisen mukaan paniikki ei kuitenkaan hiipinyt puseroon missään vaiheessa.

- He pääsivät tekemään muutaman helpon korin, mutta tiesimme, että pitää vain saada puolustus kuntoon. Tiesin koko ajan, että ne vain pääsevät siihen rinnalle, mutta meillä on kovia jätkiä jotka heittivätkin sitten kovissa paikoissa pallot säkkiin ja siihen se sitten ratkesi.

Mäkäläisen rooli pitkänä miehenä (200 cm) on painia korin alla vastustajan isoja pelaajia vastaan. Tehtävä ei Mäkäläistä harmita, päinvastoin.

- Onhan se kivaa! Koko kauden olen päässyt painimaan isojen kavereiden kanssa, niin mikäs siinä. Wood on sarjan parhaimpia pelaajia, ja siinä on haastetta. Ja minä otan ilomielin haasteet vastaan.

YLE

Jatka tästä