Dettmann luottaa Suomen mahdollisuuksiin
Henrik Dettmann sanoo pelinopeuden olevan avainasemassa Suomen tulevissa jatkokarsinnoissa.
Kuva: YLE
Kivikoviin EM-jatkokarsintoihin parhaillaan valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue lataa akkujaan leireilemällä Forssassa. Pian luvassa on kuitenkin valmistava kokoontuminen Portugalin auringon alla, jonka jälkeen kaiken pitäisikin jo olla valmista tosipelejä varten.
Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann sanoo pelinopeuden olevan tärkein yksittäinen tekijä parketilla menestymisen kannalta.
- Kansainvälinen pelitempo on kaikkein tärkein. Se on edellytys sille, että joukkue voi menestyä, Dettmann alleviivaa.
- Mutta hyvältä näyttää. Harjoituksissa tempo on ollut erittäin hyvä, jopa yllättävän hyvä.
Suomen karsintalohko ei juuri voisi olla kovempi: samassa paketissa lajin suurmaista ovat sekä Italia että Ranska. Graniittisista vastustajista huolimatta Dettmann uskoo vilpittömästi suomalaisten mahdollisuuksiin pussittaa palloa voitokkaasti.
- On hienoa, että saadaan pelata tuollaisia maita vastaan. Se on meille kunnia. Tosin kunnia ei ole ainoa asia, vaan kyllä me olemme ihan aidosti hakemassa voittoa, rauhallinen Dettmann toteaa.
Vaikka tulevat vastustajat ovatkin kovimmasta mahdollisimmasta päästä, sinivalkoisen miehistön ei tarvitse lähteä nöyristelemään karsintaotteluihin. Varsinkin Suomen takakenttä on osa-alue, joka ei kalpene kovimpienkaan maiden rinnalla. Siitä huolen pitävät Teemu Rannikko ja Petteri Koponen, jotka pitkälti vastaavat pelinrakentelusta.
Suomen kokoonpano sai myös kaivattua syvyyttä, kun Hanno Möttölä teki paluun maajoukkueeseen. Lisäksi loukkaantumisista kärsinyt Rannikko on tällä kertaa varmuudella pelikuntoinen. Dettmannkin myöntää jalkeilla olevan nyt kilpailukykyinen joukkue.
- Suomi on pieni maa, eikä meillä ole miljoonia koripalloilijoita. On tietysti hyvin tärkeää, että kaikki parhaat ovat mukana.