Salo nopein, Latvala kolmas katukisailussa
Mika Salo.
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Moottoriurheilutapahtuma Helsinki Motorsport Weekend huipentui sunnuntaina Tähtien kisan finaaliin, jossa kohtasivat Harri Toivonen ja Mika Salo. Salo otti voittoon vaaditut kaksi lähtövoittoa näytöstyyliin.
Entinen F1-kuljettaja oli loistovauhdissa koko viikonlopun, eikä hävinnyt yhtään lähtöä.
Salon mukaan menestys Motorsport Weekendin kaltaisissa tapahtumissa vaatii sekä auton pyörittämisen taitoa että tuntumaa erilaisista menopeleistä.
- Lisäksi pitää pystyä ajamaan tarkasti, siisteillä ajolinjoilla. Osumasta tulee heti sakkoa, Salo luonnehti
Tuore Jyväskylän MM-rallin voittaja Jari-Matti Latvala ja Patrick Sandell taistelivat kolmannesta sijasta, jonka lopulta kuittasi Latvala.
- Kun nykyään rallissa on paljon asfalttierikoiskokoeita,ja niitä varten tämä oli ihan hyvää treeniä, Latvala tuumi.
Mikko Hirvosen kilpailu päättyi puolivälieriin.
- Ihan hauska oli pyöritellä. Tuollaisilla ajolinjoilla kun vetää parin viikon päästä Saksassa (MM-rallissa), niin tulee hyvää tulosta, Hirvonen veisteli.
Maailman nopeimman kartturin titteli meni Jari Ketomaan kartturille Mika Stenbergille, joka kukisti Hirvosen kartturin Jarmo Lehtisen.
YLE Urheilu