Schumacher odottaa starttia kuin lapsi joulua
Kuva: EPA
Paluun F1-radoille tekevä Michael Schumacher on täpinöissään Bahrainissa ajettavan kauden 2010 avauskilpailun alla. Schumacher kertoi MM-sarjan virallisilla verkkosivuilla, että olo on kuin lapsella, joka odottaa palavasti joulua.
- Vihdoinkin kausi alkaa! Oloni on kuin lapsella, joka odottaa joulua. Tuntuu, että päätöksestä palata on jo pitkä aika, enkä malttaisi odottaa kauden alkua Bahrainissa, Schumacher hehkutti.
Seitsenkertainen maailmanmestari kertoi, että paluupäätös oli monen asian summa. Mercedes GP tarjosi paketin, jolle ei voinut sanoa ei.
- On hassua ajatella, että kohta kilpailen jälleen F1-sarjassa, kun vielä muutama kuukausi sitten olisin kieltäytynyt lystistä. Joskus asiat muuttuvat ja palaset osuvat kohdalleen. Oloni on raikkaampi kuin moneen vuoteen. Olen täydellisesti valmistautunut fyysisesti ja mikä tärkeintä, minulla riittää virtaa, Schumacher kuvaili.
Schumacherin mukaan kauden voimasuhteita on vaikea arvioida ennen ensimmäistä kilpailua, mutta omaan talliinsa saksalaisella riittää luottamusta.
- On vaikea arvioida voimasuhteita talvitestien perusteella, mutta Barcelonan viimeiset testit osoittivat, että meidän pitäisi olla kilpailukykyisiä. Saamme Bahrainissa autoomme vielä uusia osia, joiden avulla meidän pitäisi saada lisää suorituskykyä. On tärkeää olla mukana kärkikahinoissa heti kauden alussa ja olen luottavainen, että siellä myös olemme, Schumacher päätti.
YLE Urheilu