Enduro: Mika Ahola vakuuttavassa MM-johdossa
Mika Ahola jyrää enduron MM-sarjan kärjessä. (Arkistokuva)
Kuva: YLE
Mika Ahola karkasi hulppeaan johtoon enduron MM-sarjassa. Ahola juhli sunnuntaina enduro 2 -luokan ja yleiskilpailun voittoja. Ahola karkasi näin 30 pisteen MM-johtoon ennen Turkissa ja Ranskassa järjestettäviä kauden viimeisiä kilpailuja.
- Pitää muistaa, että jaossa on vielä 100 pistettä, mutta kyllähän tämä tilanne vaikuttaa kieltämättä varsin hyvältä. Täysillä vedetään jatkossakin, mutta nyt minulla on olemassa myös optioita. Ajetaan järkevästi, eikä oteta turhia riskejä, suunnittelee Ahola.
Aholan mestaruuden ainoa uhkaaja, avauspäivänä kärjessä kiitänyt espanjalainen Ivan Cervantes jätettiin sunnuntaina tylysti vasta kahdeksanneksi kolmen minuutin aikasakko rasitteenaan.
Kivenkovan kakkosluokan toisesta ajopäivästä kehkeytyi Kreikan kuivalla maaperällä komea suomalaisjuhla, kun Juha Salminen nousi hienosti toiseksi. Hondaa käskyttävä Ahola kukisti Salmisen 1.39 minuutilla.
- En himmaillut missään vaiheessa selvässä johtoasemassakaan. Ihan hyvä päivä ilman hetkellistä jarruongelmaa, tilitti Ahola.
Aholan ongelmat osuivat toiselle kierrokselle.
- Takajarrupoljin napsahti poikki. Jouduin ajamaan enduro- ja crossitestin ilman takajarrua, mutta ihmeen hyvin nekin kulkivat. Pätkäajoissa ei hirveästi näkynyt, että ajoin ilman jarruja, virnisti Ahola.
Kakkosluokan muista suomalaiskuljettajista Salmisen tiimikaveri Marko Tarkkala kiirehti kuudenneksi ja Husabergilla kisaava Valtteri Salonen 13:nneksi. Tarkkalan ero kärkeen oli 2.24 ja Salosen 4.11 minuuttia.
MM-sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteena Turkin Fethiyessa. Kaksi viimeistä kisapäivää odottavat vuoroaan 25.-26. syyskuuta Ranskan Noiretablessa.
Eero Remes jatkoi hyviä esityksiään MM-sarjassa sijoittumalla Kreikan osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä 1-luokassa kolmanneksi. Remes on MM-pisteissä toisena ennen kauden kahta viimeistä, Turkissa ja Ranskassa ajettavaa kisaviikonvaihdetta.
Sunnuntaina Serresissa sarjan pienimmän luokan kärkeen karautti MM-sarjaa johtava ranskalainen Husqvarna-kuljettaja Antoine Meo 40,21 sekunnin erolla Remekseen. Sarjassa kaksikon ero on 22 pistettä.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 12/16 osakilpailu, luokka 2:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 53.22,16, 2) Juha Salminen BMW-Husqvarna + 1.39,73 sekuntia jäljessä, 3) Pierre Renet Ranska, KTM + 2.04,69, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 2.17,29, 5) Oscar Balletti Italia, Honda + 2.20,08, 6) Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna + 2.24,36, …13) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 4.11,89.
MM-pistetilanne:
1) Ahola 288, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM 258, 3) Renet 209, 4) Thomas Oldrati Italia, KTM 207, 5) Ljunggren 174, 6) 6) Rodrig Thain Tanska, TM 137, …8) Tarkkala 130, 10) Salonen 118, 11) Salminen 116.
Luokka 1:
1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 53.38,92, 2) Johnny Aubert Ranska, KTM + 19,93 sekuntia jäljessä, 3) Eero Remes Suomi, KTM + 40,21, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 40,90, 5) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.16,09, 6) Julien Gauthier Ranska, Honda 1.57,39.
MM-pistetilanne:
1) Meo 253, 2) Remes 231, 3) Aubert 220, 4) Seistola 184, 5) Guerrero 183, 6) Nicolas Deparrois Ranska, Kawasaki 181.
Seuraavat osakilpailut: 4.-5.9. Fethiye, Turkki.