yle.fi


Olet tässä

Enduro: Ahola tiukasti kiinni mestaruudessa

julkaistu 4.9.2010 klo 19:23, päivitetty 4.9.2010 klo 20:53
Mika Ahola.

Mika Aholan vauhti oli jälleen vakuuttavaa. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Mika Ahola kaasutteli voittoon enduron MM-sarjan lauantain osakilpailussa Turkissa. Näin Ahola on entistä tiukemmin kiinni kakkosluokan MM-tittelissä. Ahola tavoittelee jo neljättä peräkkäistä mestaruuttaan.

Honda-kuljettaja Ahola on 13/16 osakilpailun jälkeen MM-kärjessä 313 pisteellä. Espanjalainen Ivan Cervantes on MM-tilanteessa kakkosena - 280 pistettä.

- Minun ei tarvitsisi enää voittaa kisoja, mutta tämäkin ja jo liiankin tapahtumarikas päivä oli tosiaankin kaikkea muuta kuin varmistelua. Ehdottomasti kauden tärkein maaliintuloni ja tein sen kaiken lisäksi vielä verissäpäin, huokaili Ahola.

Aholan leuka aukesi kireällä siirtymällä, jossa hänen loikkansa päättyi kiveen.

- Tangossa kiinni ollut käteni iski lujaa leukaani. Hyvä, että en tyrmännyt itseäni.

Turkissa ajetaan kautta aikojen ensimmäisen kerran MM-pisteistä ja järjestelyt eivät yllä ainakaan kaikilta osin sarjan edellyttämälle tasolle.

- Annan järjestäjille ison miinuksen reitin merkkaamisesta, mistä heillä ei ole mitään hajua. Siirtymät menevät kireiksi lukuisten harhaanajojen vuoksi.

Ylipitkä hyppy kauhistutti Aholan

Kolhuja kokenut Ahola koki piinavimmat kauhunhetkensä tosin jo ensimmäisen kierroksen crossitestillä, jonka yhteen hyppyriin hän oli katsonut valmiiksi suoran ajolinjan.

- Edellä ajaneet hämäsivät kuitenkin minut jäljillään. Ylipitkä hyppyni laskeutui radan ulkopuolelle ojaan, mutta pysyin kuin ihmeen kaupalla pystyssä. Sydän oli kurkussa, mielessä kävi jo sairaala ja se, että tähän se Aholan MM-kausi nyt päättyi.

Onni onnettomuudessa, että näin ei käynyt. Kausi jatkuu yhä kiivaana Aholan tukevasta pistejohdosta huolimatta. KTM:ää piiskaava Cervantes on päättänyt tehdä suomalaisen olon mahdollisimman tukalaksi.

- Cervantes ei ole suinkaan vielä lyöty. Päinvastoin, hän ajaa tosi hyvin ja jopa paremmin kuin alkukaudella. Nyt Ivanilta kulkee avauspäiväkin, kuten nyt nähtiin.

Mitalissa kiinni olevan Eero Remeksen mainio vire pitää enduron MM-sarjan pienimmässä luokassa. Yhteispisteissä toisena oleva Remes ajoi Turkin osakilpailun avauspäivänä 1-luokassa kolmanneksi.

KTM:llä kiitävä Remes taipui Fethiyessa voittajalle ja ranskalaiselle tiimikaverilleen Johnny Aubertille 11 sekuntia. MM-sarjaa 18 pisteen turvin johtava Aubertin maanmies Antoine Meo jätettiin viidenneksi.

- Ajo oli hidasvauhtisella reitillä vähän tahkoamista. Olisihan tämä päivä voinut paremminkin mennä, mutta sarjaa ajatellen tämä sijoitus oli todella tärkeä, painotti Remes.

Remes kumartaa tällä kaudella uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin, jonka väri selviää tosin vasta kauden viimeisenä kisaviikonvaihteena syyskuun lopulla Ranskassa.

Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu, luokka 2:

1) Mika Ahola Suomi, Honda 40.11,05, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 4,06 sekuntia jäljessä, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 20,78, 4) Marc Bourgeois Ranska, Husqvarna + 40,05, 5) Oscar Balletti Italia, Honda + 40,57, 6) Juha Salminen BMW-Husqvarna + 58,38, …13) Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna + 2.29,84, 14) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 2.54,97.

MM-pistetilanne:

1) Ahola 313, 2) Cervantes 280, 3) Oldrati 227, 4) Pierre Renet Ranska, KTM 223, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 187, 6) Balletti 151, …8) Tarkkala 138, 9) Salminen 131, 11) Salonen 125.

Luokka 1:

1) Johnny Aubert Ranska, KTM 40.21,62, 2) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 5,46 sekuntia jäljessä, 3) Eero Remes Suomi, KTM + 10,99, 4) Julien Gauthier Ranska, Honda + 29,90, 5) Antoine Meo Ranska, Husqvarna + 32,24, 6) Nicolas Deparrois Ranska, Kawasaki + 1.03,58, 7) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.21,96.

MM-pistetilanne:

1) Meo 269, 2) Remes 251, 3) Aubert 245, 4) Guerrero 205, 5) Seistola 198, 6) Deparrois 196.

Seuraava osakilpailu: 5.9. Fethiye, Turkki.

Jatka tästä