Miten käy Kimin nousevan auringon maassa?
Kimi Räikkönen vauhdissa Suomen MM-rallissa heinäkuussa.
Kuva: EPA
Kimi Räikkönen päätti elokuussa ajetun Saksan MM-rallin hienosti uransa ensimmäiseen erikoiskoevoittoon. Suomalainen valmistautuu kuitenkin palaamaan takaisin maan pinnalle viikonloppuna kaahailtavassa Japanin rallissa: kilpailu on yksi MM-sarjan haastavimmista.
- Emme ole testanneet Saksan rallin päättymisen jälkeen. Kun pääsemme Japaniin, minun on päästävä heti takaisin rytmiin. Odotan siitä erittäin hankalaa kilpailua, Räikkönen pohtii.
- Olen kuullut, että Japanin ralli on erityisen haastava. Se on sitä varmasti ainakin minun kaltaiselleni aloittelijalle.
Räikkönen on selviytynyt MM-pisteille neljä kertaa kauden kahdeksassa kilpailussa. Citroen-kuskin päätavoitteet ovat kuitenkin yhä maaliin pääsemisessä.
- Näemme kilpailukykymme ensimmäisten erikoiskokeiden jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin edelleen se, että pääsemme maaliin asti, Räikkönen painottaa.
Japanin MM-ralli käynnistyy torstaina Suomen aikaa kello 12.48 ajettavalla yleisöerikoiskokeella.
YLE Urheilu