Rengasvalmistaja Pirelli jättää rallin MM-sarjan
Kuva: YLE
Rengasvalmistaja Pirelli on vahvistanut vetäytyvänsä rallin MM-sarjan rengastoimittajan tehtävästä, kertoo Autosport-lehti. Pirelli aikoo jatkossa keskittyä F1-renkaiden kehittämiseen.
Pirelli ei jättänyt rallin MM-sarjalle hakemusta ensi kauden rengastoimittajan tehtävästä määräaikaan mennessä. Pirellin mukaan lähtöpäätös johtui rallin MM-sarjan epävakaasta sääntötilanteesta.
Pirelli on vastannut rallin MM-sarjan rengastoimituksista viimeisen kolmen vuoden ajan.
- Merkittävin asia päätöksessä oli sääntöuudistukset. Kolme merkittävää sääntöuudistusta on tehty viimeisen yhdeksän kuukauden aikana ja vuonna 2012 niitä saattaa tulla vielä paljon lisää, Pirellin urheilutoimenjohtaja Paul Hembery kertoi.
Pirelli tulee jatkamaan rallirenkaiden toimittamista kansallisiin sarjoihin ja IRC-sarjaan.
YLE Urheilu