Armstrong voitti Ranskan ympäriajon
Kuva: YLE
Yhdysvaltojen Lance Armstrong otti seitsemännen peräkkäisen voiton maantiepyöräilyn sunnuntaina päättyneessä Ranskan ympäriajossa. Kilpailun 21:nnen päätösetapin (144 kilometriä Corbeil-Essonnesistä Pariisiin) voitti Aleksander Vinokurov.
Armstrongin historiallinen voitto sinetöityi jo kuitenkin pyöräilijöiden saavuttua Pariisin kaupunkialueelle. Kisajärjestäjät päättivät jäädyttää loppujärjestyksen huonojen, sateisten olosuhteiden takia, jottei viimeisellä kaupunkiosuudella otettaisi turhia riskejä.
Kuunneltuaan Yhdysvaltojen kansallislaulua lastensa kanssa palkintopallilta voittonsa kunniaksi, Armstrong piti puheen historian ensimmäisenä Tourin voittajana palkintopallilta.
- Olen pahoillani kaikkien kyynikoiden puolesta, ettette voi uskoa ihmeisiin. Tämä on mahtava urheilutapahtuma ja sen voittaa kovalla työllä. Vive le Tour ikuisesti, Armstrong herkisteli.
Armstrong käytti kisaa aikaa yhteensä 86 tuntia, 15 minuuttia ja kaksi sekuntia. Kovimman haasteen 33-vuotiaalle pyöräilyn elävälle legendalle antoivat toiseksi ja kolmanneksi ajaneet Italian Ivan Basso (-4.40 Armstrongista) ja Saksan Jan Ullrich (-6.21), joka voitti Tourin vuonna 1997. Sen jälkeen Tourilla voittoon ovatkin pystyneet vain Italian Marco Pantani vuonna 1998 ja Armstrong aina vuodesta 1999 lähtien.
Kisassa vain yhden etappivoiton lauantain aika-ajossa ottanut Armstrong jakoikin kunniaa palkintopallilla seisseille kanssakilpailijoilleen.
- Seison unelmieni palkintokolmikon keskellä. Jan on minulle tärkeä ihminen ja kilpakumppani. Ivan, sinua vastaan on rankkaa kilpailla. Olet todella ystäväni, mutta ehkä myös tämän kilpailun tulevaisuus. Ivan, sinun vuorosi on ehkä ensi vuonna; tai Jan, ehkä sinun vuorosi, voittajan keltaista paitaa lähes alusta kantanut Armstrong kertoi kääntyen kohti kaksikkoa.
Carlström jaksoi loppuun asti
Suomen historian toinen Tour de Francen osanottaja Kjell Carlström taisteli polvivaivoista huolimatta kisan maaliin 141:nnellä sijalla 3.47.02 Armstrongia perässä. Päätösetapilla porvoolainen oli 47:s samalla ajalla voittaja Vinokurovin kanssa. Carlström oli mukana muutamassa irtiotossa Pariisin alueella mutta kuten lähes aina Pariisissa on tapahtunut, ne ajettiin kiinni.
- Fiilikset ovat hyvät. Kun vielä pääsin täällä Pariisin loppukierroksilla irti, niin kyllä jäi hyvä maku, vaikka vaikeuksiakin kolmen viikon aikana oli. Valitettavasti tämän päivän irtiotot eivät onnistuneet, mutta siitä huolimatta ne hivelivät itsetuntoa. Tämä kisa on nyt ajettu läpi ja se on selvää, että parantamisen varaa vielä on. Itse uskon, että tämä ei jää minun ainoaksi Touriksi, Carlström vannoi.
Pohjoismaat esillä pistekisoissa
Kokonaiskilpailun lisäksi Ranskan ympäriajossa taisteltiin myös kirikilpailun, mäkikilpailun ja nuorten ajajien (1980 ja jälkeen syntyneet) kisan voitosta. Pistekisoissa pohjoismaalaiset juhlivat, sillä Norjan Thor Hushovd vei kirikisan vihreän paidan ja Tanskan Mickael Rasmussen vuoristojen kuninkaan mäkikilpailun valkoisen, punapallollisen paidan. Ukrainan Jaroslav Popovitsh voitti nuorten kokonaiskisan 19.02 Armstrongin perässä ja saalisti valkoisen paidan itselleen.
Tallien välisessä kisassa saksalainen T-Mobile oli yhteisajoissa 14.57 Armstrongin Discovy Channel -tallia nopeampi.