yle.fi


Olet tässä

Asikainen EBU:n mestaruusotteluun

julkaistu 15.7.2008 klo 20:34, päivitetty 22.12.2009 klo 06:59

Kuva: YLE

Saksalaisnyrkkeilijä Sebastian Sylvester on ilmoittanut luopuvansa EBU-ammattinyrkkeilyliiton keskisarjan mestaruusvyöstä. Näin Suomen Amin Asikaiselle tarjoutuu mahdollisuus voittaa itselleen takaisin aikoinaan Sylvesterille menetetty mestaruus.

Sylvester luopuu tittelistä otellakseen WBA-liiton keskisarjan maailmanmestaruudesta hallitsevaa WBA:n mestaria Felix Sturmia vastaan. Sylvester on Sturmin virallinen haastaja, ja miesten on määrä kohdata Saksassa tulevan neljän kuukauden aikana.

Asikainen voitti Euroopan mestaruuden kesäkuussa 2006 tyrmäämällä Sylvesterin Saksassa. Kahden menestyksekkään tittelipuolustuksen jälkeen Asikainen menetti tittelinsä takaisin Sylvesterille viime vuoden kesäkuussa kamppailussa, jonka EBU valitsi myöhemmin vuoden parhaaksi titteliottelukseen. Asikainen on yrittänyt saada kolmatta ottelua Sylvesteriä vastaan siitä lähtien, mutta saksalainen ei ole ollut halukas Asikaisen kohtaamiseen.

- Sylvester olisi ollut mieluisin vastustaja EM-ottelussa, mutta on ymmärrettävää että hän ottelee mielummin maailmanmestaruudesta. On joka tapauksessa suuri kunnia päästä ottelemaan jälleen EM-tittelistä, ja kyllä Euroopasta löytyy useita maailmanluokan keskisarjan nyrkkeilijöitä, Asikainen kommentoi tilannetta.

Saksassa asuva armenialainen Khoren Gevor, 29, on todennäköisin ehdokas Asikaisen vastustajaksi EM-otteluun, sillä hän on Euroopalla listalla arvostettu toiseksi korkeimmalle heti Asikaisen jälkeen. Gevor on voittanut 32 ammattilaisottelustaan 29. Voitoista 15 on tullut tyrmäyksellä. Viime vuoden elokuussa Gevor hävisi IBF-liiton MM-ottelussa tyrmäyksellä 11. erässä Arthur Abrahamille. Tappionsa jälkeen Gevor on voittanut kaksi ottelua.

- Odotamme nyt että EBU määrää Asikaiselle vastustajan. Sitten alkavat neuvottelut siitä, että kuka saa järjestää ottelun. Tulemme tekemään kaikkemme että saisimme EM-ottelun Suomeen. Uskon että asia ratkeaa syyskuun alkupuolella, Asikaisen valmentaja-manageri Pekka Mäki kertoo.

Ennen EM-ottelua Amin Asikainen ottelee 30. elokuuta Tampereen ammattinyrkkeilytapahtumassa. Illan muihin ottelijoihin kuuluvat ainakin Jarno Rosberg ja debytantti Jussi Koivula.

YLE

Jatka tästä